Pohjois-Korea olisi kypsä muutokselle, mutta puheet kovenevat jälleen – Hukkuivatko Trumpin mahdollisuudet noloon varaslähtöön?

Essee: Donald Trumpin ja Kim Jong-unin epäonnistunut huipputapaaminen kertoo, kuinka kaukana osapuolet ovat toisistaan, kirjoittaa dosentti Robert Wihtol.
Aasia & Tyynimeri 24.4.2019 20:45
Robert Wihtol

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un matkusti junalla tapaamaan Venäjän presidentti Vladimir Putinia 24. huhtikuuta 2019. © Primorsky Regional Administration Press Service / AP / LEHTIKUVA

Hetkittäin näytti jo siltä, että Pohjois-Korea oli väistämättä matkalla kohti avautumista. Koreat osallistuivat yhteisjoukkueella Pyeongchangin talviolympialaisiin. Kim Jong-un näytti löytävän yhteisen sävelen niin Etelä-Korean kuin Yhdysvaltojenkin johtajien kanssa. Viime aikoina puheet ovat kuitenkin taas koventuneet ja tulevaisuus Korean nimimaalla muuttunut epävarmemmaksi.

Asian Institute of Management -johtamiskorkeakoulun dosentti Robert Wihtol analysoi Pohjois-Korean tilannetta Kanava-lehden numerossa 3/2019.  Suomen Kuvalehti julkaisee artikkelin kokonaisuudessaan.

 

Onko Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un isänsä Kim Jong-ilin muottiin valettu hirmuhallitsija, joka aikoo pysyä vallassa ydinaseiden ja katteettomien lupausten turvin ja pitää kansaansa ikuisesti eristettynä?

Vai onko hän nuori uudistaja, joka ymmärtää, että ajat ovat muuttuneet ja on vahvistettuaan maansa ydinarsenaalia valmis käynnistämään laajoja muutoksia? Tai jotain näiden väliltä?

Vuonna 2016 Pohjois-Korea huolestutti maailmaa kiristämällä ydin- ja ohjuskokeidensa tahtia ja uhkaamalla Yhdysvaltoja ydinaseilla. Etelä-Korea reagoi sulkemalla Pohjois-Koreassa toimivan Kaesongin teollisuusalueen, joka loi pohjoiselle työpaikkoja ja valuuttatuloja.

Ohjuskokeet ja uhkaukset jatkuivat, ja heinäkuussa 2017 Kim ilmoitti maansa mannertenvälisten ohjusten kantavan Yhdysvaltojen tärkeimpiin suurkaupunkeihin.

Presidentti Donald Trump haukkui Kimiä YK:n yleiskokouksessa syyskuussa 2017 pitämässään puheessa ”pikku rakettimieheksi” ja uhkasi tuhota Pohjois-Korean. Kim taas kutsui Trumpia ”mielenvikaiseksi ääliöksi”.

Joulukuussa YK tiukensi Pohjois-Korean talouspakotteita rajoittaakseen maan polttoainetuontia.

Samoihin aikoihin yhtälössä muuttui kuitenkin kaksi tekijää.

Etelä-Koreassa vaihtui 2017 johto. Pohjoiseen kielteisesti suhtautunut presidentti Park Geun-hye joutui korruptiosta syytettynä pois virastaan. Hänen tilalleen valittiin entinen ihimisoikeusjuristi Moon Jae-in, joka taas haluaa parantaa suhteita pohjoiseen.

Trump puolestaan näytti vuoden 2017 lopussa oivaltaneen, että läpimurrosta suhteessa Pohjois-Koreaan olisi apua sekä kongressin välivaaleissa 2018 että presidentinvaaleissa 2020.

Etelä- ja Pohjois-Korea onnistuivatkin kilpailemaan yhteisjoukkueella etelässä helmikuussa 2018 pidettyissä talviolympialaisissa.

Maaliskuussa Trump ja Kim ilmoittivat haluavansa keskustella.

Monien hämmästykseksi tapaaminen järjestettiin Singaporessa ilman laajempia valmisteluja jo kesäkuussa 2018. Kokouksen anti jäi vaatimattomaksi, mutta sen jälkeen Trump yllätti liittolaisensa peruuttamalla Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean yhteiset sotaharjoitukset.

Neuvottelut ovat sen jälkeen takkuilleet, mutta helmikuussa 2019 Trump ja Kim tapasivat toisen kerran, Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa. Optimistit jaksoivat odottaa, että vuosikymmeniä kyteneelle ongelmalle löytyisi ratkaisu.

Toisin kävi. Neuvottelut keskeytyivät jo varsinaisen huipputapaamisen aamupäivänä, yhteinen lounas, julkilausuma ja lehdistötilaisuus peruuntuivat, ja neuvottelijat poistuivat tyhjin käsin.

Trump oli yliarvioinut omaa kykyään suostutella Kimiä luopumaan ydinaseistaan, ja Kim taas oli yliarvioinut Trumpin halukkuutta päästä edes jonkilaiseen sopimukseen.

Yhdysvallat näyttää unohtaneen, kuinka peräänantamaton Pohjois-Korea on. Sen tavanmukainen strategiahan on väsyttää vastapuolta tinkimällä, tehdä lupauksia joita se ei pidä, ja maksimoida tilanteesta saatava hyöty. Toiset uskoivat tilanteen muuttuneen.

Palaako Pohjois-Korea nyt vanhoihin totuttuihin käyttäytymiskaavoihinsa?

 

Toisen maailmansodan päättyessä Japanin vuodesta 1910 hallitsema Korea jaettiin voittajavaltioiden kesken. Neuvostoliitto sai hallintaansa 38. leveysasteen pohjoispuolella olevan miehitysvyöhykkeen ja Yhdysvallat etelävyöhykkeen.

Kylmän sodan juurtuessa ajatus vyöhykkeiden yhdistämisestä jäi taka-alalle. Yhdysvallat siirsi etelän hallinnan vaaleissa valitulle Syngman Rheelle ja Neuvostoliitto taas pohjoisvyöhykkeen sissijohtajana toimineelle Kim Il-sungille.

Elokuussa 1948 Rhee julisti Korean tasavallan perustetuksi, ja kuukautta myöhemmin Kim perusti Korean demokraattisen kansantasavallan. Molemmat vaativat koko niemimaan hallintaa itselleen.

Koko maan valtaamista tavoitellut Kim hyökkäsi vuonna 1950 etelään ja käynnisti Korean sodan. Hänellä oli tukenaan Kiina ja etelällä taas Yhdysvallat.

Tuhoisa sota vaati melkein kolme miljoonaa uhria. Se päättyi 1953 aselepoon, joka jakoi niemimaan lähes alkuperäisille linjoille. Rauhansopimusta ei kuitenkaan solmittu.

Pohjoisella oli vankempi teollisuus- ja raaka-ainepohja kuin maatalousvaltaisella etelällä, ja aluksi sen talouselämä näytti kukoistavan.

Kimin johdolla valtio otti teollisuuden, liike-elämän, mediat ja yksitysomaisuuden hallintaansa ja kollektivisoi maatalouden. Valta keskitettiin hänen johtamalleen työväenpuolueelle, ja ideologiaksi omaksuttiin juche, joka korostaa omavaraisuutta. Maa suljettiin ulkomaailmalta.

Samalla Pohjois-Korea otti käyttöön songbun-järjestelmän, joka jakaa kansalaiset yhteiskuntaluokkiin riippuen heidän uskollisuudestaan sosialismille ja hallinnolle.

Korkea songbun takaa hyvän työpaikan, koulupaikan lapsille ja mukavan asuinpaikan. Kimin valtakauden alkuvuosina neljännes pääkaupungin Pjongjangin asukkaista häädettiin maaseudulle alhaisen songbuninsa takia.

Yhteiskuntavalvonta tiukennettiin äärimmilleen. Hallinnon kritisoimisesta rangaistiin pitkillä vankeustuomioilla tai jopa kuolemalla. Usein tuomiot johtivat myös lähisukulaisten vangitsemiseen, mikä kasvatti kansalaisissa pelkoa ja epäluottamusta. Kimin ympärille kehittyi henkilökultti.

1970-luvulla ideologiajohtoisen talousmallin mahdottomuus kävi yhä ilmeisemmäksi, ja 1980-luvulla nopeasti teollistuva Etelä-Korea kiri pohjoisen ohitse.

Neuvostoliitto oli silloin pohjoisen tärkein rahoittaja ja kauppakumppani. Sen hajoamisen myötä pohjoisen talous romahti, ja Kiina jäi maan ainoaksi liittolaiseksi.

Huonosti hoidettu maatalous oli pitkään takkuillut, ja 1990-luvun alkuvuosien epävakaa sää pahensi tilannetta.

Markkinoiden kasvu ruohonjuuritasolla hermostutti Kim Jong-ilia.

Kim Il-sungin kuoltua 1994 valta siirtyi hänen pojalleen Kim Jong-ilille, joka peri talous- ja ruokakriisin partaalla olevan maan.

Pitääkseen sisä- ja ulkopolitiikan ohjakset käsissään Kim toimeenpani ”armeija ensin” -politiikan, joka priorisoi entisestään eliittiä, puolustusvoimia ja maan 1980-luvulla alkanutta ydinaseohjelmaa.

Tavallisten kansalaisten asema kurjistui.

Vuosien 1994–1998 nälänhädän arvioidaan vaatineen lähes miljoona uhria, viisi prosenttia maan väestöstä. Lapsena nälkää nähneet jäivät usein kitukasvuisiksi, minkä kerrotaan edelleen näkyvän katukuvassa.

Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n havaittua 1992, että Pohjois-Korean ydinohjelma oli ilmoitettua laajempi, maailma alkoi huolestua. Pohjois-Korea ilmoitti 1993 vetäytyvänsä ydinsulkusopimuksesta, mutta se saatiin 1994 suostutelluksi jäädyttämään ydinohjelmansa yhdyvaltalaista polttoaineapua vastaan. Järjestely kaatui 2002, ja seuraavana vuonna pohjoinen sanoutuikin irti ydinsulkusopimuksesta.

Samana vuonna Kim kuitenkin suostui osallistumaan kiireellä koolle kutsuttuihin ”kuuden osapuolen keskusteluihin”, joihin osallistuivat myös Etelä-Korea, Japani, Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat. Neuvottelut, joita käytiin 2003–2009, olivat suuren osan ajasta umpikujassa. Niissä onnistuttiin kuitenkin sopimaan plutoniumia tuottavan Jongbjonin ydinvoimalan sulkemisesta polttoaine- ja ruoka-apua vastaan.

Vuosituhannen vaihteessa Pohjois-Korean talous elpyi.

Laittomat ruokamarkkinat olivat nälkävuosina yleistyneet, ja kriisin jälkeen niiden asema vakiintui.

Etelä-Korean presidentiksi 1998 valittu Kim Dae-jung halusi parantaa maiden suhteita ja pani alulle ”auringonpaistepolitiikan”. Etelä auttoi pohjoista avokätisesti ja perusti rajan toiselle puolelle myös Kaesongin teollisuusalueen, jonne houkuteltiin eteläkorealaisia yrityksiä.

Vuonna 2000 maat järjestivät Pjongjangissa yhteisen huippukokouksen. Tunnustukseksi politiikkansa onnistumisesta Kim Dae-jung sai samana vuonna Nobelin rauhanpalkinnon.

Markkinoiden kasvu ruohonjuuritasolla hermostutti kuitenkin Kim Jong-ilia.

Hävittääkseen laajalle levinneen yksityisen varallisuuden johto uudisti 2009 maan valuutan. Orastavat markkinat romahtivat, ja hallinnon epäsuosio kasvoi entisestään.

Samana vuonna Pohjois-Korea vetäytyi kuuden osapuolen keskusteluista ja jatkoi ydinkokeitaan, mihin YK reagoi asettamalla talouspakotteita.

Ydinarsenaali kehittyi ripeästi, mikä tyydytti puolustusvoimia ja maan vanhoillisia byrokraatteja.

Kim Jong-il kuoli sydänkohtaukseen vuonna 2011.

Erotukseksi hänen omasta valtaannousustaan, jota oli perusteellisesti pohjustettu, hänen nuorin poikansa Kim Jong-un oli valtaan tullessaan lähes tuntematon. Moni ihmetteli, kauanko kokematon 28-vuotias kestäisi.

Kim joutuikin ensi töikseen vakiinnuttamaan asemansa kovin ottein.

Hän loi itselleen isoisäänsä Kim Il-sungiin pohjautuvan julkisen imagon, puhdisti neuvonantajakaartinsa ja rakensi luotetun sisäpiirin, johon kuuluvat muun muassa hänen vanhempi veljensä Kim Jong-chul ja nuorempi siskonsa Kim Yo-jong.

Kimin alkuvuodet johtajana paljastivat myös Game of Thrones -fantasiasarjan veroisen valtapelin.

Vuonna 2013 Kimin kerrotaan saaneen Kiinan entiseltä turvallisuuspäälliköltä Zhou Yongkangilta vihiä enonsa Jang Song-thaekin aikeista kaapata valta.

Jang oli naimisissa Kim Il-sungin ainoan tyttären kanssa, ja hän oli pitkään viljellyt suhteitaan Kiinaan ja hakenut suunnitelmalleen Kiinan johdon hyväksynnän. Hän oli myös Kim Jong-unin lähimpiä neuovonantajia.

Zhou taas oli riidoissa vastikään puoluejohtajaksi nimitetyn Xi Jinpingin kanssa, ja hänelle sopi hyvin paljastaa Kimille Kiinan johdon tukema salajuoni.

Jangin suunnitelmana kerrotaan olleen syrjäyttää Kim Jong-un ja asettaa hänen tilalleen Kim Jong-nam, Kimin Kiinassa asuva vanhempi velipuoli. Jang olisi toiminut kulisseissa kuninkaantekijänä.

Saatuaan tiedon salajuonesta Kim määräsi enonsa teloitettavaksi.

Vuonna 2017 myös Kim Jong-nam murhattiin Malesian pääkaupungin Kuala Lumpurin lentokentällä. Myrkytyksen olosuhteet ovat hämärät, mutta toimeksianto tuli mitä ilmeisimmin Pohjois-Korean viranomaisilta.

Samalla Kim osoitti olevansa eri maata kuin ”armeijaa ensin” kannattanut isänsä. Jo vuoden 2013 alussa hän julkisti byungjin-politiikan, joka tavoitteli ”kaksoisedistystä” maan ydinpelotteen kehittämisessä ja kansantalouden kasvattamisessa.

Kimin johdolla ydinarsenaali kehittyi ripeästi, mikä tyydytti puolustusvoimia ja maan vanhoillisia byrokraatteja.

Samalla hän otti myös varovaisia askeleita talouden avaamiseksi. Talonpoikien sallittiin myydä omia tuotteitaan, teollisuusjohtajille annettiin enemmän päätöksentekovaltaa, ja epävirallisten markkinoiden ja pienyritysten sallittiin kasvaa.

Talouspakotteiden pidättämä talous kasvoi kuitenkin vaatimattomasti, ja vuoden 2018 uudenvuodenpuheessaan Kim korosti haluavansa läpimurron.

Huhtikuussa juuri ennen tapaamistaan presidentti Moonin kanssa Kim ilmoittikin byungjin-politiikan päättyneen. Sen tilalle Pohjois-Korea omaksui ”sosialistisen kansantalouden” rakentamisen.

 

Pohjois-Korea on keskellä vuosien 2003–2009 keskusteluihin osallistuneiden viiden valtion etujen muodostamaa verkkoa. Valtioiden yhteisenä tavoitteena on Pohjois-Korean riisuminen ydinaseista, ja kaikki ovat myös hyväksyneet YK:n sille asettamat talouspakotteet.

Ne ovat kuitenkin monesta asiasta myös eri mieltä. Yhdysvallat, Japani ja Etelä-Korea ovat johdonmukaisesti vaatineet Pohjois-Korean ydinohjelman ”täydellistä, verifioitavaa ja peruuttamatonta purkamista”.

Kiina ja Venäjä taas ovat lähempänä Pohjois-Korean kantaa ja valmiita hyväksymään sen ydinaseohjelman purkamisen ilman, että se luopuisi ydinenergiaohjelmastaan. Kiina, joka on pohjoisen tärkein kauppakumppani, on ajoittain noudattanut pakotteita vain nimeksi. Viimeisimmän vuoden aikana viiden valtion näkemykset ovat erkaantuneet entisestään.

Kiina on Pohjois-Korean lähin suojelija, mutta suhde on vaihdellut lämpimästä viileään.

Korean sodassa kuoli pohjoiskorealaisten rinnalla noin 180 000 kiinalaista sotilasta, joiden joukossa oli myös Mao Zedongin poika, joten suhde on Kiinalle tunnepitoinen. Mao totesi aikoinaan, että Kiina ja Pohjois-Korea ovat yhtä läheiset ”kuin hampaat ja huulet”.

Kiina ei halua Yhdysvaltojen leiriin kuuluvaa yhdentynyttä Koreaa omalle rajalleen vaan tahtoo pohjoisen säilyvän itsenäisenä.

Ennen Trumpin valtaantuloa Xi Jinping oli suhtautunut varauksellisesti sotaisaan Kimiin eikä kutsunut häntä Pekingiin.

Kun kävi selväksi, että Trump ja Kim aikoivat tavata, Xi kiirehti kuitenkin keväällä 2018 järjestämään Kimille Kiinan-matkan. Hänelle oli tärkeää säilyttää Kiinan rooli Pohjois-Korean suojelijana.

Sen jälkeen suhde on lämmennyt. Xi on sallinut rajakaupan kasvaa, mutta hän ei itse osallistunut pohjoisen syyskuussa 2018 viettämään 70-vuotispäivään.

Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean näkemykset viimeksi mainitun ydinaseriisunnasta ovat vielä kaukana toisistaan.

USA haluaa konkreettisia toimia ydinaseuhan vähentämiseksi. Pohjois-Korea haluaisi yhteisen julkilausuman Korean sodan virallisesta päättämisestä sekä poistaa talouspakotteet, jotka estävät Kimiä kehittämästä maan talouselämää.

Pohjoinen on äärettömän haluton luopumaan ydinaseistaan, ja sen vaatimien ”vastaavien myönnytysten” määrittely on osoittautunut vaikeaksi.

Etelä-Korean Moonista taas on tullut Kimin vahvin puolestapuhuja. Hän on ilmoittanut luottavansa Kimiin ja kertoo tämän uskoneen hänelle, että haluaa keskittyä kansantalouden kehittämiseen ja on valmis ”riittäviä turvallisuustakuita vastaan” luopumaan ydinaseohjelmastaan.

Moonin innostus taas on rasittanut hänen suhteitaan Yhdysvaltoihin. Hanoin tapaamisen epäonnistuminen oli Moonille raskas pettymys.

Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen tarjotessa pohjoiselle kahdenvälisiä myönnytyksiä Japanin intressit ovat jääneet taka-alalle. Pohjois-Korea on vuosien varrella kidnapannut jopa satoja japanilaisia, lähinnä kouluttamaan pohjoiskorealaisia vakoojia. Kysymys on Japanille poliittisesti arka, ja se joudutaan vielä laittamaan asialistalle.

Yhdentyminen ei ole avainpelaajien asialistalla.

Pohjois-Korean tulevaisuudelle on kolme skenaariota: tilanteen jatkuminen ennallaan, Koreoiden yhdentyminen tai vähittäinen muutos.

Pohjois-Korean eristäytyneisyys on jäänne kylmän sodan ajoilta. Korean niemimaa on pysynyt jaettuna paljon kauemmin kuin Saksa tai Vietnam aikoinaan. Myös pitkään suljettu Myanmar avautui 2010-luvun alussa.

Teknologinen kehitys on jo pakottanut Pohjois-Koreaa muuttumaan. Diktatuurin alkuvuosina tiedonsaannin rajoittaminen oli verrattain helppoa, mutta tiedon digitalisointi muutti tilanteen. Internetin asemesta Pohjois-Korean yleisölle on tarjolla vain maan oma intranet, jonka sisältö seulotaan tarkkaan.

Kansalaisten kesken tiedonsaantia on kuitenkin mahdotonta rajoittaa. 1990-luvulla ulkomaisia elokuvia ja televisio-ohjelmia jaettiin dvd-levyillä, ja nykyisin niitä jaetaan muistitikuilla, joita on helppo kätkeä.

Eteläkorealaiset viihdeohjelmat ovat suosittuja ja tarjoavat pohjoiskorealaisille mahdollisuuden verrata omia elinolosuhteitaan veljeskansaansa. Status quo on tuskin enää kauan vaihtoehto.

Myöskään yhdentyminen ei ole avainpelaajien asialistalla. Kiina ja Pohjois-Korea vastustavat sitä, ja Yhdysvallat ja Etelä-Korea taas tähtäävät ydinaseuhan nopeaan poistamiseen.

Todennäköisin skenaario on siis Pohjois-Korean vähittäinen avautuminen, Kiinan tai muiden siirtymätalouksien mallia seuraten.

 

Pohjois-Korean talouden haasteet ovat mittavia. Tuoreimmat luvut ovat vuodelta 2016, jolloin sen BKT oli noin 1 100 euroa henkeä kohden.

Maan talouselämä on tehty palvelemaan eliittiä ja armeijaa pikemmin kuin kansaa, eikä se täytä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja muiden kansainvälisten rahoituslaitosten yhteistyölle asettamia vaatimuksia.

Kulisseissa on jo vuosia valmistauduttu pohjoisen avautumiseen, ja tahti on vain kiihtynyt. Moonin vieraillessa Pjongjangissa syyskuussa 2018 hänen valtuuskuntaansa kuului valtio-omisteisten rautatie- ja energiayhtiöiden johdon lisäksi joukko liike-elämän edustajia.

Etelä-Korean suuret monialayhtymät, eturintamassa Samsung, Hyundai ja Lotte, suunnittelevat jo osallistumista pohjoisen avautumiseen. Mahdollisen ryntäyksen alkaessa niillä on luontainen etumatka, jonka ne haluavat säilyttää.

Syyskuun julkilausumassaan Moon ja Kim sitoutuivat avaamaan maiden välisiä tie- ja rautatieyhteyksiä, Kaesongin teollisuusalueen ja yhteisen turistialueen. He keskustelivat myös samanlaisen erityistalousvyöhykkeen perustamisesta, joita Kiina käytti 1980-luvulla houkutellakseen ulkomaisia investoijia.

Hanoin huipputapaamisen yhteydessä moni viittasi myös Vietnamin avoimeen talouteen mahdollisena mallina Pohjois-Korealle. Talouspakotteet kuitenkin estävät näiden suunnitelmien toteuttamisen.

Nolo varaslähtö on vähentänyt molempien johtajien halua palata neuvottelupöytään.

Pohjois-Korea on muutokselle kypsä. Mutta Hanoin huippukokouksen epäonnistuminen oli suuri taka-askel. Molemmat osapuolet yliarvioivat neuvotteluasemaansa.

Trump halusi Pohjois-Korean paljastavan kaikkien ydinaseidensa sijainnin ensi askeleena sen täydelliselle ydinaseriisunnalle. Kim taas halusi tärkeimpien pakotteiden poistamista ja oli valmis purkamaan vain Jongbjonin vanhan ydinaselaitoksen.

Toisistaan kaukana olevat kannanotot olivat hyvin tiedossa. Siksi on yllättävää, että huippukokoukseen ylipäätään lähdettiin.

Onnistumismahdollisuudet ovat nyt entistä heikommat. Nolo varaslähtö on vähentänyt molempien johtajien halua palata neuvottelupöytään. Kolmanteen huipputapaamiseen tuskin lähdetään ilman tarkkoja valmisteluja.

Mutta ovi jatkoneuvotteluille on vielä raollaan. Hanoin tapaamisen jälkeen Pohjois-Korea ilmoitti jäädyttävänsä toistaiseksi ydinase- ja ohjuskokeensa. Yhdysvallat ja Etelä-Korea taas tiedottivat pidättyvänsä laajoista yhteisistä sotaharjoituksista, jotka ovat ärsyttäneet pohjoista.

Osapuolten kannanotot ovat kuitenkin koventuneet.

Ennen Hanoin kokousta Trump ehti väläyttää, ettei täydellisellä ydinaseriisunnalla ole kiirettä, minkä tulkittiin merkitsevän, että Yhdysvallat voisi suostua etenemään asteittain. Kokouksen jälkeen USA kiirehti korostamaan, ettei asteittainen ydinaseriisunta tule kysymykseen.

Maaliskuun puolivälissa Kim taas ilmoitti harkitsevansa neuvottelujen keskeyttämistä ja ydin- ja ohjuskokeiden jatkamista.

Eteläkorealaisen Pusanin yliopiston professori Robert Kelly on skeptinen. Hän muistuttaa, että pohjoinen on tiukka neuvottelija, ja kaikkea muuta kuin luotettava. Kelly pelkää, ettei Trump ole kiinnostunut paneutumaan tilanteen yksityiskohtiin ja voi pian kyllästyä koko prosessiin.

Trumpin suurin virhe oli pyrkiä kahdenväliseen ratkaisuun huomioimatta muita keskeisiä osapuolia.

Kiina on Pohjois-Korean lähin liittolainen ja kauppakumppani, ja se pystyy merkittävästi vaikuttamaan lähinaapuriinsa. Se on tuskin ollut mielissään Yhdysvaltojen avauksesta, eritoten kun Trump on samalla kiihdyttänyt alulle panemaansa kauppasotaa.

Etelä-Korea taas on avainasemassa avautuvan Pohjois-Korean kansantalouden kehittäjänä. Tulevissa neuvotteluissa USA:n olisi hyvä muistaa, että tie Pjongjangiin kulkee Soulin ja Pekingin kautta.

 

Kirjoittaja Robert Wihtol on Asian Institute of Management -johtamiskorkeakoulun dosentti.

Kirjoitus on ensi kertaa julkaistu Kanavassa 3/2019. Kanavan voit tilata täältä.

Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.