Myanmarin vaalivoittajat ja -häviäjät ensi kertaa kasvokkain

Myös Suomen Lähetysseura on ollut keskeisellä tavalla edistämässä rauhanprosessia.
Aung San Suu Kyi (oik.) ja vetäytyvä presidentti Thein Sein joulukuussa 2015. © AP / LEHTIKUVA

Myanmarin vaalit voittanut Aung San Suu Kyi ja maan vetäytyvä presidentti Thein Sein keskustelivat keskiviikkona ensi kertaa siitä, miten valta käytännössä vaihtuu maassa.

Uutistoimistojen mukaan Thein Sein oli vakuuttanut, että siirtymä tulee tapahtumaan rauhanomaisesti.

”Siirtymä on Thein Seinin hallituksen johtaman uudistusprosessin lopullinen voitto, sillä koskaan aiemmin ei Myanmarissa valta ole vaihtunut rauhanomaisesti vaalivoittajalle”, totesi presidentin tiedottaja tapaamisen jälkeen.

Nobel-palkitun Aung San Suu Kyin johtama NLD-puolue voitti maassa kolme viikkoa sitten järjestetyt parlamenttivaalit ylivoimaisesti. Puolue sai noin 80 prosenttia jaossa olleista parlamenttipaikoista.

Neljännes parlamentin paikoista kuuluu kuitenkin edelleen armeijalle. Samoin kaikki kolme keskeistä turvallisuuteen liittyvää ministeripaikkaa. Näin on perustuslakiin kirjattu.