Kanava: Kiina muuttuu yhä aggressiivisemmaksi – ”Me emme uhkaa ketään. Me vain ilmoitamme seuraamuksista”

Miten länsimaiden tulisi suhtautua yhä autoritaarisemmaksi muuttuvaan Kiinaan, kysyy Robert Wihtol Kanava-lehdessä.
Aasia & Tyynimeri 14.11.2020 08:32
Robert Wihtol
Kiinalaisia sotilaita. Kuvituskuva.
Kiinalaisia sotilaita. Kuvituskuva. © Martti Kainulainen / Lehtikuva

Yhdysvaltojen ja Kiinan suhde muuttuu kovaa vauhtia avoimeksi ristiriidaksi. Miten maailman pitäisi suhtautua yhä aggressiivisemmin käyttäytyvään Kiinaan, kysyy Robert Wihtol Kanava-lehdessä. Suomen Kuvalehti julkaisee Kanavassa aiemmin julkaistuja tekstejä verkossa. 

 

Yhdysvaltain ja Kiinan suhde on noussut maailmanpolitiikan keskiöön. Nyt se on myös saavuttanut käännekohdan, jolla voi olla mullistavia seurauksia koko kansainväliselle järjestelmälle.

Kiina on käymässä kansainvälisesti yhä aggressiivisemmaksi ja sisäpoliittisesti yhä autoritäärisemmäksi. Esimerkkejä on runsaasti, Hongkongin uudesta turvallisuuslainsäädännöstä sapelinkalisteluun useiden naapurimaiden kanssa Etelä-Kiinan merellä ja Japanin kanssa Itä-Kiinan merellä.

Deng Xiaopingin valtakaudella Kiinan ulkopoliittisena ohjenuorana oli ”kätkeä vahvuutensa ja odottaa aikaansa”, periaate jota myös hänen seuraajansa Jiang Zemin ja Hu Jintao noudattivat.

Xi Jinpingin johdolla linja on vuodesta 2012 kovettunut. Kiina on kyllästynyt odottamaan. Sen aika on tullut ja se näyttää nyt avoimesti kyntensä.

 

Länsimaiden kärsivällisyys alkaa olla lopussa. Yhdysvallat on vuodesta 2018 käynyt Kiinan kanssa kovaa kauppasotaa. Se syyttää Kiinaa ympäri maailmaa leviävästä koronaviruksesta ja katkaisee nyt myös maiden välisiä teknologiayhteyksiä.

Elokuussa presidentti Donald Trump ilmoitti kieltävänsä Kiinan suosituimman verkkosovelluksen WeChatin Yhdysvalloissa vedoten sen harjoittamaan sensuuriin ja mahdolliseen verkkovakoiluun.

Iso-Britannia katsoo, että Hongkongin uusi turvallisuuslaki rikkoo sovittuja luovutusjärjestelyjä. Nettiturvallisuudestaan huolestuneena se on kieltänyt kiinalaista teknologiayritystä Huaweita osallistumasta 5G-verkkojensa kehittämiseen. Toiset saattavat seurata perässä.

Australia taas on vaatinut avointa selvitystä koronaviruksen alkuperästä, mihin Kiina vastasi kauppapakotteilla.

Länsimaiden perusolettamuksena oli 1970-luvulta lähtien, että taloudellinen yhteistyö Kiinan kanssa johtaa maan taloudelliseen ja poliittiseen avautumiseen. Esimerkiksi kun presidentti Bill Clinton vuonna 2000 puolusti Yhdysvaltain kongressille Kiinan liittymistä maailman kauppajärjestöön WTO:hon, hän korosti ratkaisun edistävän pitemmän päälle myös Kiinan demokratisoitumista.

Näin ei käynyt. Päinvastoin, Kiina on muuttunut yhä autoritäärisemmäksi.

Ajatus, että Kiina avautuisi poliittisesti, on lähestulkoon kuollut. Brittiparlamentaarikko Tobias Ellwood ilmaisee asian jyrkästi: ”Vuosikymmeniä olemme katsoneet läpi sormien Kiinan demokratiavajetta ja ihmisoikeusrikkomuksia toivossa, että se kypsyisi globaalisti vastuuntuntoiseksi kansalaiseksi. (- -) Onko nyt käännekohta, jolloin lakkaamme teeskentelemästä, että Kiinalla on kanssamme yhteisiä arvoja?”

Länsimaat olettivat pitkään, että ne kykenevät poliittisista erimielisyyksistä huolimatta työskentelemään Kiinan kanssa. Tätä sitoutumispolitiikkaa (engagement) motivoivat ennen kaikkea Kiinan kasvava kansantalous ja suuret markkinat. Globalisoituneessa maailmassa irtautumista (disengagement tai decoupling) Kiinasta pidettiin epätodennäköisenä tai jopa mahdottomana.

Nyt Yhdysvallat on kuitenkin alkanut irtautua, ja Iso-Britannia ja Australia seuraavat perässä. Euroopan unioni ja Japani ovat vielä epäröivällä kannalla.

Samalla on merkkejä Kiina-vastaisen ryhmittymän muodostumisesta. Heinäkuussa 2020 pitämässään puheessa USA:n ulkoministeri Mike Pompeo kannusti länsimaita liittoutumaan Kiinan nousun torjumiseksi. Puolueettomana pysyttely on vaikeaa.

Jos Kiinan kovat otteet jatkuvat, kansainvälinen järjestelmä voi polarisoitua. Miten tähän on tultu?

”Kiina on suuri maa ja muut maat ovat pieniä, ja tämä on vain fakta.”

Toisen maailmansodan päättyessä voittajavaltiot tunnustivat liittolaisenaan pitämänsä Chiang Kai-shekin kansallismielisen hallituksen Kiinan edustajaksi uusissa kansainvälisissä järjestöissä.

Chiangin vetäytyessä Taiwanille hän vei mukanaan myös oikeuden edustaa Kiinaa. Sen seurauksena Mao Zedongin 1949 perustama Kiinan kansantasavalta jäi kahdeksi vuosikymmeneksi kansainväliseen eristykseen.

Kansantasavaltaa tunnustavien valtioiden määrä kasvoi vähitellen, mutta se hyväksyttiin Taiwanin tilalle YK:hon vasta 1971.

Seuraavana vuonna Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon ja kansallinen turvallisuusneuvonantaja Henry Kissinger tekivät kuuluisan Kiinan-matkansa, josta alkoi Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteiden vuonna 1979 tapahtunut normalisointi.

Pian tämän jälkeen Deng Xiaoping, joka johti Kiinaa vuosina 1978–1992, vieraili Yhdysvalloissa. Samalla hän ryhtyi avaamaan Kiinan kansantaloutta.

Jiang Zeminin valtakaudella (1992–2002) Kiina kasvatti vientikapasiteettiaan, vakiinnutti asemaansa ”maailman tehtaana” ja vahvisti suhteitaan länsimaihin. Jiangin hallinnon suurimpana saavutuksena pidetään Kiinan liittymistä WTO:hon vuonna 2001.

Hu Jintaon valtakaudella (2002–2012) Kiina piti edelleen matalaa profiilia. Aluekiistoissaan naapureidensa kanssa Kiina kuitenkin kovensi otteitaan ja alkoi linnoittaa Etelä-Kiinan meren kiisteltyjä riuttoja.

Vuonna 2010 ulkoministeri Yang Jiechi puolusti Kaakkois-Aasian maille Kiinan toimia huomiota herättäneellä toteamuksellaan: ”Kiina on suuri maa ja muut maat ovat pieniä, ja tämä on vain fakta.”

 

Xin valtaantulo marraskuussa 2012 oli käännekohta.

Xi oli tehnyt globaalit aikeensa selviksi jo ennen nousuaan puoluesihteeriksi. Vieraillessaan varapresidenttinä Yhdysvalloissa vuoden 2012 alussa hän puhui toistamiseen ”suurvaltasuhteiden uudesta mallista”, jolla hän viestitti Kiinan haluavan kohota USA:n kanssa tasavertaiseen asemaan. Noustuaan valtaan Xi ryhtyi toteuttamaan mallia.

Kiinan toimet lähiympäristönsä hallitsemiseksi kiihtyivät entisestään. Etelä-Kiinan meren saarten linnoittaminen jatkui. Kiinan laivasto hankki ensimmäisen lentotukialuksensa ja alkoi suunnitella toisen rakentamista.

Kiina kasvatti määrätietoisesti puolustusbudjettiaan, joka on nyt maailman toiseksi suurin. Xi uudisti vuosina 2014–2015 puolustusvoimien rakenteen tarkoituksenaan vahvistaa omaa otettaan sekä meri- ja ilmavoimien puolustusvalmiutta.

Kiina on myös pyrkinyt uudistamaan monenvälistä toimintaympäristöään. Toisen maailmansodan jälkeisen järjestelmän kulmakiviä ovat vuonna 1944 perustetut Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sekä 1945 perustettu YK. Se perustuu länsimaiden johtajuuteen eikä ole palvellut Kiinan etuja kovin hyvin.

Vastapainoksi Kiina oli perustamassa muiden BRICS-maiden (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina, Etelä-Afrikka) kanssa Uutta kehityspankkia NDB:tä vuonna 2014. Seuraavana vuonna se pani alulle Aasian infrastruktuuripankin AIIB:n. Kiina on myös pyrkinyt lisäämään vaikutusvaltaansa YK:ssa ja sen erityisjärjestöissä.

 

Xi käytti ensimmäisen toimikautensa oman asemansa vahvistamiseen ja poliittisten vihamiestensä kitkemiseen. Xi valittiin toiselle kaudelle puolueen pääsihteerinä lokakuussa 2017, ja seuraavana vuonna hän sai poistettua perustuslaista presidentin toimikausirajoitukset. Sen jälkeen otteet ovat kovettuneet.

Yli miljoona uiguurimuslimia on suljettu ”uudelleenkoulutusleireihin” Xinjiangin maakunnassa. Pekingin kansankongressin säätämä turvallisuuslaki on käytännössä romuttanut Hongkongin ”yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaatteen. Väkivaltaiset kahakat Kiinan ja Intian kiistellyllä raja-alueella ovat johtaneet sotilaskuolemiin ensimmäisen kerran sitten 1960-luvun.

Pääministeri Li Keqiangin toukokuussa Kiinan kansankongressille esittämä raportti sisälsi tavanomaisen maininnan Taiwanin itsenäisyyden vastustamisesta, mutta jätti pitkäaikaisesta käytännöstä poiketen pois sanan ”rauhanomainen” puhuessaan Kiinan yhtenäistämisestä. Tulkinnat asian merkityksestä vaihtelevat.

Kovettuneet otteet näkyvät myös Kiinan edustajien käytöksessä, jota on alettu kutsua ”susisoturidiplomatiaksi”. Nimi tulee suosituista kansallismielisistä toimintaelokuvista, jotka kertovat Kansan vapautusarmeijan erityisjoukkojen uroteoista.

Kiinan diplomaatit ovat perinteisesti käyttäneet varovaista kieltä. Vivahteiden tulkitseminen on aina ollut tärkeää.

Nyt he näyttävät saaneen uusia toimintaohjeita. Kun useat EU-maat valittivat koronakriisin yhteydessä Kiinan toimittaneen niille viallisia lääketieteellisiä tuotteita, Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian tviittasi: ”Jos joku väittää, että Kiinan vientituotteet ovat myrkyllisiä, niin lakatkaa käyttämästä Kiinan valmistamia kasvosuojaimia ja suojapukuja.”

Vuoden alussa Kiinan Britannian-suurlähettiläs Liu Xiaoming varoitti isäntämaataan sulkemasta Huaweita 5G-verkkomarkkinoiltaan. Sittemmin hän totesi toteutuneen kiellon sekä Hongkongiin liittyvien erimielisyyksien ”vakavasti myrkyttäneen” maiden suhteita.

”Me emme uhkaa ketään. Me vain ilmoitamme seuraamuksista. Jos ette halua olla yhteistyökumppanimme tai ystävämme, jos haluatte kohdella Kiinaa vihollismielisenä maana, maksatte hinnan.”

 

Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteet olivat Tiananmenin mielenosoitusten väkivaltaisen tukahduttamisen jälkimainingissa viileät vuosina 1989–1991, mutta lämpenivät Jiangin hallinnon aikana. Vuosisadan lopussa talousuudistajana tunnettu varapääministeri ja sittemmin pääministeri Zhu Rongji johti neuvotteluja Kiinan saattamiseksi WTO:hon.

Vuonna 2004 USA ja Kiina perustivat vuosittain kokoontuvan korkean tason strategisen dialogin, joka muutettiin 2006 strategiseksi talousdialogiksi.

Presidentti George W. Bush määräsi valtiovarainministeri Henry Paulsonin johtamaan neuvotteluja Yhdysvaltojen puolelta. Hänen vastapuolenaan oli vuodesta 2008 varapääministeri Wang Qishan, joka kuuluu Xin lähimpään sisäpiiriin ja kohosi varapresidentiksi vuonna 2018.

Presidentti Barack Obaman hallinnon aikana dialogi eriytyi turvallisuus- ja talousvuoropuheluihin.

Dialogin merkitys on sittemmin hiipunut. Trumpin hallinnon aikana keskustelut supistuivat kauppaneuvotteluiksi.

Uudessa kirjassaan Superpower Showdown (Harper Collins, 2020), The Wall Street Journalin reportterit Bob Davis ja Lingling Wei kuvaavat nykyisten neuvottelujen heikkoutta.

Trumpin hallinnon alkuaikoina valtiovarainministeri Steven Mnuchin, kauppaministeri Wilbur Ross ja kauppaneuvottelija Robert Lighthizer riitelivät keskenään kauppaneuvottelujen johtamisesta. Vei aikansa ennen kuin Kiinan pääneuvottelija, varapääministeri Liu He tiesi, kuka Yhdysvaltoja edustaa.

Vaikeiden neuvottelujen tuloksena Yhdysvallat ja Kiina onnistuivat tämän vuoden tammikuussa allekirjoittamaan varsin vaatimattoman ensimmäisen vaiheen kauppasopimuksen. Sen jälkeiset tapahtumat, ennen kaikkea koronakriisi ja Hongkongin turvallisuuslaki, ovat kuitenkin vieneet suhteet uuteen aallonpohjaan.

 

Teoksessaan Destined for War (Scribe, 2017) Harvardin yliopiston professori Graham Allison vertaa Yhdysvaltojen ja Kiinan suhdetta antiikin Ateenan ja Spartan suhteeseen Peloponnesolaissodan aattona.

Ateenalaisen kenraalin ja historioitsijan Thukydideen mukaan sodan perimmäisenä syynä oli pelko, jota valtaa tavoitteleva Ateena herätti valta-asemaansa puolustavassa Spartassa. Allison kutsuukin tilannetta Thukydideen ansaksi.

Teoksessaan Allison tarkastelee vastaavia tapauksia viimeisten 500 vuoden ajalta. Kaksitoista tapausta kuudestatoista johti sotaan.

Vertaus kuvaa hyvin Yhdysvaltojen ja Kiinan suhdetta. Yhdysvallat on johtava valta, haluaa pitää asemastaan kiinni ja tuntee itsensä uhatuksi. Nousevana suurvaltana Kiina taas haluaa vahvistaa asemaansa. Niin kauan kuin kiistat eivät liity maiden elintärkeisiin etuihin Allison ei pidä suoranaista konfliktia todennäköisenä.

2000-luvun alkuun saakka USA:n ja Kiinan erimielisyydet koskivat enimmäkseen kauppa- ja talouskysymyksiä. Sen jälkeen Kiina on kasvattanut ydinasearsenaaliaan, rakentanut kaksi lentotukialusta, linnoittanut Etelä-Kiinan merellä rakentamiaan saaria, ja rahoittanut infrastruktuuria ympäri maailmaa, mukaan lukien useita strategisina pidettäviä satamia ja lentokenttiä.

Samalla Kiinan sotilaallinen uho Etelä-Kiinan ja Itä-Kiinan merillä on kasvanut, mihin USA on tänä vuonna vastannut lähettämällä sinne kaksi erillistä lentotukialusosastoa. Erimielisyydet ovat siirtyneet geopolitiikan alueelle, siis lähemmäksi osapuolten elintärkeitä intressejä. Sen myötä riskit niiden eskaloitumisesta ovat kasvaneet.

 

Maailma on siirtymässä Yhdysvaltojen ja Kiinan vallitsemaan kaksinapajärjestelmään.

Erotukseksi viime vuosisadan jälkipuoliskon USA:n ja Neuvostoliiton välisestä kylmästä sodasta myös keskikokoisten toimijoiden merkitys on kasvanut. Näihin kuuluvat ennen kaikkea G7-maat (USA:n lisäksi Iso-Britannia, Italia, Japani, Kanada, Ranska ja Saksa) sekä EU, Venäjä, Intia, Brasilia, Australia ja Etelä-Korea.

Kiinan kova ulkopoliittinen linja on pitkälti sisäpoliittisesti motivoitunut.

Xi haluaa palauttaa Kiinan vähintään entiseen arvoonsa suurvaltana. Mutta näkyvillä kansainvälisillä saavutuksillaan hän pyrkii myös vahvistamaan omaa asemaansa Kiinan sisällä silmällä pitäen vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä pidettävää puoluekokousta, jolloin hän joko onnistuu sinetöimään jatkonsa tai joutuu tavalla tai toisella siirtymään syrjään.

Sekä koronaviruskriisi että Yhdysvaltain Trumpin johdolla jättämä kansainvälinen tyhjiö tarjoavat Xille oivan tilaisuuden lujittaa asemaansa.

Irtautuessaan Kiinasta Iso-Britannia ja Australia seuraavat Yhdysvaltoja. Länsimaat ovat myös tiivistäneet strategista, sotilaallista ja tiedusteluyhteistyötään erityisesti Aasian ja Tyynenmeren alueella.

USA:n, Australian, Ison-Britannian, Kanadan ja Uuden-Seelannin tiedustelupalvelut eli ”Viisi silmää” työskentelivät viime vuosisadalla tehokkaasti yhdessä Neuvostoliiton tiedustelua vastaan ja torjuvat nyt Kiinan kybervakoilua ja -hyökkäyksiä. Tämän vuoden elokuussa Japani ilmoitti haluavansa liittyä ryhmittymään mahdollisena kuudentena silmänä.

Samalla Yhdysvallat, Australia, Intia ja Japani ovat lisänneet turvallisuusyhteistyötään nelinkeskisen ”Quad”-dialoginsa puitteissa. Ryhmittymä keskittyi pitkään kauppaan ja kulttuuriin. Vuodesta 2007 maat ovat Kiinan uhasta huolestuneina siirtäneet keskustelujensa pääpainon turvallisuuteen.

Heinäkuussa maiden laivastot pitivät yhteisiä sotaharjoituksia Filippiinien merellä ja Intian valtamerellä. Merkittävää Quadissa onkin, että Intia on mukana ja yhteistyö on laajentunut Tyyneltämereltä Intian valtamerelle, jonne Kiina on ”Vyön ja tien” puitteissa rakentanut sotilaskäyttöön sopivia laitoksia.

 

Yhdysvaltojen kansantalouden horjuessa Trumpin uudelleenvalitsemiskampanjan pääpaino on siirtynyt Kiinan vastaisiin toimiin.

Joidenkin mielestä presidentin vaihtuminen Yhdysvalloissa marraskuun vaalien tuloksena voisi tuoda muutoksen myös USA:n Kiinan suhteisiin. He aliarvioivat ongelmien syvällisyyden. Talous- ja teknologiakilpailun lisäksi pöydällä on nyt myös laajoja geopoliittisia kysymyksiä.

Kiinalla on vuoden 2022 puoluekokouksen lisäksi edessään kommunistipuolueen satavuotispäivä heinäkuussa 2021, jolloin sen on tärkeää näyttää vahvalta. Kiinan käytös tuskin muuttuu ennen näitä suurtapahtumia, eikä ehkä niiden jälkeenkään. Tilanne on hyvin Yhdysvaltojen kummankin presidenttiehdokkaan tiedossa.

Useiden länsimaiden tämänhetkisiä suhteita Kiinaan voidaan luonnehtia yhteistyöksi ilman luottamusta. Vastaisuudessa on tärkeää rajata ne alueet, joilla tarvitaan yhteistyötä ja erottaa ne ongelma-alueista.

Tuleviin haasteisiin kuuluvat muun muassa asevarustelun kasvu Aasian alueella, lisääntyvä kybervakoilu ja -hyökkäykset sekä mahdollisten konfliktipesäkkeiden tulehtuminen ennen kaikkea Etelä-Kiinan merellä, Itä-Kiinan merellä ja pahimmassa tapauksessa Taiwanissa.

Koko maailmalle on tärkeää, että Yhdysvaltojen ja Kiinan johtajat saavat strategisen ja taloudellisen kilpailunsa hallittuihin raameihin. Tärkeä ensi askel olisi korkean tason kahdenvälinen neuvottelumekanismi. Tällä hetkellä sellaista ei ole.

 

Kirjoittaja Robert Wihtol on Asian Institute of Management -johtamiskorkeakoulun dosentti. Kirjoitus on ensi kertaa julkaistu Kanavassa 7/2020. Kanavan voit tilata täältä.

Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.