Idässä tikittää useita aikapommeja – Koronapandemia tuskin jää viimeiseksi Kiinan laukaisemaksi kriisiksi

Essee: Kiinasta puhutaan usein nousevana suurvaltana, mutta tällä hetkellä se on ennen kaikkea epävarma, kirjoittaa Robert Wihtol.
Aasia & Tyynimeri 19.4.2020 08:28
Robert Wihtol
Kiitos, veli Xi, julisti Kiinan presidentin kuvalla varustettu kadunvarsimainos Serbian pääkaupungissa Belgradissa. Kiina lähetti kuusi lääkäriä auttamaan Serbiaa koronaviruksen torjunnassa.
Kiitos, veli Xi, julisti Kiinan presidentin kuvalla varustettu kadunvarsimainos Serbian pääkaupungissa Belgradissa. Kiina lähetti kuusi lääkäriä auttamaan Serbiaa koronaviruksen torjunnassa. © Andrej Isakovic / AFP / Lehtikuva

Kiina markkinoi autoritääristä malliaan vaihtoehtona demokratialle ja korostaa koronan torjuntatoimiensa onnistumista. Todellisuudessa sen yhteiskunnassa piilee lukuisia riskejä, jotka voivat laukaista uusia kriisejä. 

”Kiinasta puhutaan usein nousevana suurvaltana, mutta tällä hetkellä se on ennen kaikkea epävarma”, tiivistää Asian Institute of Management -johtamiskorkeakoulun dosentti Robert Wihtol Kanava-lehden artikkelissaan. Suomen Kuvalehti julkaisee tekstin kokonaisuudessaan.

 

Koronakriisi on vienyt maailman kuilun partaalle. Viime vuoden marras-joulukuussa Kiinan viranomaiset tukahduttivat tiedonsaantia Wuhanin suurkaupungissa esiintyvästä tuntemattomasta viruksesta ja pidättivät lääkäreitä, jotka varoittivat siitä. Maa kieltäytyi kansainvälisistä avuntarjouksista. Kesti yli kuukauden ennen kuin johto tunnusti taudin vakavuuden.

Tammikuun loppupäivät osoittautuivat kohtalokkaiksi.

Kiinalaisen uuden vuoden loma, jolloin sadat miljoonat kiinalaiset matkustavat kotiseuduilleen ja ulkomaille, alkoi 24. päivänä. Valtava ihmisvirta oli lähtenyt liikkeelle jo päiviä aikaisemmin ja huipentui 24.–27. tammikuuta.

Toimet viruksen nujertamiseksi taas alkoivat 23.1. Wuhanin sulkemisella. Sitä ennen yli viisi miljoonaa ihmistä oli ehtinyt lähteä kaupungista. Tammikuun 24. päivänä johto kielsi maan sisäiset ryhmämatkat.

Toistaiseksi tuntemattomista syistä ulkomaan ryhmämatkat kiellettiin vasta 27. tammikuuta. Yksittäisiä matkustajia, joita oli yli puolet kaikista, ei silloinkaan estetty lähtemästä. Viiveen johdosta tammikuun lopussa kymmenet miljoonat kiinalaiset suuntasivat kotiseuduilleen ja vähintään kymmenet tuhannet ulkomaille.

Pian sen jälkeen hallinto tarttui kriisiin järein ottein, sulki Wuhania ympäröivän Hubein maakunnan ja toimeenpani koko maan kattavan tiukan kampanjan taudin pidättämiseksi. Kovat otteet näyttävät onnistuneen, ja maaliskuun toisella puoliskolla koronaviruksen leviäminen maan sisällä oli lähes pysähtynyt.

Virus ehti kuitenkin levitä ympäri maailmaa, missä se on jo vaatinut valtavasti ihmishenkiä ja ajanee globaalin talouden taantumaan. Osakemarkkinat ovat romahtaneet, monet yritykset ovat konkurssin partaalla, ja useat maat ovat toimeenpanneet päätä huimaavia elvytysohjelmia. Huhtikuun alussa Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi menetetyn työajan vastaavan 195 miljoonaa täysipäiväistä työpaikkaa.

 

Kaiken aikaa Kiinan hallinto on tukahduttanut siihen kohdistuvan kritiikin. Propagandakoneisto käy täysillä. Pääpaino on Kiinan imagon siivoamisessa ja kerronnan muuttamisessa johdon eduksi.

Kiinassa kommunistipuolueen otteita on kritisoitu laajalti. Sosiaaliseen mediaan on ilmestynyt johtoa kritisoivia viestejä nopeammin kuin verkkopoliisi ehtii ne poistaa. Kriitikkoja kuulustellaan, pakotetaan peruuttamaan viestinsä tai pidätetään. Maaliskuussa aloitettu kampanja esittää presidentti Xi Jinping Kiinan pelastajana kaatui Wuhanin asukkaiden vastustukseen.

Kiina markkinoi autoritääristä malliaan vaihtoehtona demokratialle ja korostaa toimiensa onnistuneen. Heikosti valvotut villieläinmarkkinat, varoitusten tukahduttaminen ja matkustuskieltojen viipyminen on lakaistu maton alle.

Tilanne on kiristänyt Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteet äärimmilleen.

Maaliskuussa Kansan päivälehti kehui Kiinan ”yhdistäneen mielikuvitusta ja tehokkuutta viruksen käsittelyssä, kun Yhdysvallat hapuilee”. Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian vihjaisi, että Yhdysvaltain puolustusvoimat on saattanut tuoda viruksen Wuhaniin.

Presidentti Donald Trump taas muistuttaa viruksen lähteneen Kiinasta ja puhuu Kiina-viruksesta Covid-19:n asemesta. Kiina on reagoinut vihaisesti kutsuen sitä leimaamiseksi.

Maaliskuussa Kiina peruutti Yhdysvaltojen johtavien päivälehtien Pekingin kirjeenvaihtajien oleskeluluvat. Virallisesti tämä oli vastaveto sille, että Yhdysvaltain ulkoministeriö oli rajoittanut Kiinan julkisten medioiden edustusta USA:ssa.

Helmikuussa yksi pannaan julistetuista lehdistä, The Wall Street Journal, julkaisi mielipidekirjoituksen otsikolla ”Kiina on Aasian todellinen sairas mies”. Kiinan ulkoministeriö ilmoitti jutun vaativan vastatoimia.

 

Kiina on pitkään ollut vaikeuksissa. Sen romahdusta on povattu jo vuosia.

Yhdysvaltalainen Kiina-tutkija Gordon Chan esitti 2001 kattavan luettelon syitä, miksi Kiinan talousihme ei kestä (The Coming Collapse of China, Random House). George Washington -yliopiston David Shambaugh taas on ennustanut 2012 valtaan nousseen Xin tiukentuneiden otteiden johtavan romahdukseen (China’s Future, 2016 Wiley).

Kiinan kansantalous on vuosien 2008–2009 talouskriisin jälkeen luisunut 30 vuotta kestäneestä lähes 10 prosentin kasvuvauhdista viime vuoden 6 prosenttiin. Kauppasota oli jo kiihdyttänyt maan talousongelmia. Tänä vuonna Kiina saa olla tyytyväinen, jos kasvu pysyy plusmerkkisenä.

Ensimmäisen vuosineljänneksen kasvun arvioidaan supistuvan jopa 11 prosenttia.  Kansainvälisten pankkien alustavat ennusteet koko vuodelle vaihtelevat 2,3 prosentista -5 prosenttiin.

Näin alhaista kasvua Kiina ei ole nähnyt sitten 1970-luvun kulttuurivallankumouksen. Se veisi pohjan ”maagiselta yhtälöltä”, jossa kansa ei kritisoi johtoa niin kauan kuin elintaso kasvaa.

Kiinan talousongelmat eivät rajoitu kasvuprosenttiin.

Pankkilaitos on ylivelkaantunut, asuntomarkkinat horjuvat, talousuudistukset polkevat paikallaan, ja maa ”vanhenee ennen kuin se vaurastuu”, siis ennen kuin se saavuttaa nopeasti ikääntyvän väestön ylläpitämiseen tarvittavan vauraustason. Romahtanut talouskasvu pahentaa tilannetta.

Myös politiikka huojuu. Yli miljoonan uiguurivähemmistöön kuuluvan vangitseminen ”ammattikoulutusleireihin” Xinjiangin maakunnassa on herättänyt suuttumusta ympäri maailmaa. Hongkongin toukokuusta 2019 jatkuneet mellakat haastavat myös hallintoa. Koronavirus on kiihdyttänyt kansalaisten tyytymättömyyttä.

Kiinassa tikittää useita aikapommeja, jotka voivat yhdessä tai erikseen johtaa seuraavaan kriisiin.

 

Ensimmäinen aikapommi on poliittinen. Mao Zedongin tyrannian jälkeen hänen seuraajansa Deng Xiaoping rakensi kollektiiviseen johtamiseen perustuvan poliittisen järjestelmän, joka veti selkeän rajan kommunistipuolueen ja valtion väliin. Järjestelmän tarkoituksena oli estää vallan liiallinen keskittyminen ja taata sen säännönmukainen vaihtuminen.

Dengin järjestelmä perustui viiden vuoden välein pidettävien puoluekokousten tekemiin nimityksiin, tarkkoihin toimikausi- ja ikärajoihin ja ylimmän johdon, siis sekä puolueen pääsihteerin että pääministerin, vaihtumiseen kymmenen vuoden välein.

Oleellista oli, että vallansiirrosta päätettiin epävirallisesti jo viisi vuotta ennen ylimmän johdon varsinaista vaihtumista. Näin vältyttiin yllätyksiltä ja taattiin talouskasvulle ja yhteiskunnalliselle tasapainolle tärkeä poliittinen jatkuvuus.

Järjestelmä toimi hyvin kaksi vuosikymmentä, koko Jiang Zeminin (1992–2002) ja Hu Jintaon (2002–2012) valtakauden. Xin tultua valtaan hän on romuttanut Dengin rakentamaa järjestelmää, hämärtänyt puolueen ja valtion välistä rajaa ja vahvistanut sekä puolueen että omaa asemaansa.

Huipentuma oli vuoden 2018 alku, jolloin perustuslaista poistettiin presidentin toimikausirajoitukset. Aikaisemmasta käytännöstä poiketen Xi on välttänyt nimittämästä sopivan ikäistä seuraajaa politbyroon seitsenjäseniseen pysyväiskomiteaan. Ilman toimikausirajoituksia ja seuraajaa Xi voi jatkaa vallassa myös vuoden 2022 jälkeen.

Puolueen vanhimmat, ennen kaikkea Xin edeltäjät Jiang ja Hu tukijoineen, ovat vastustaneet Xitä ja kannattaneet nuorten johtajien nimittämistä pysyväiskomiteaan.

Marraskuussa 2019 kokoontuneen keskuskomitean odotettiin nimittävän kaksi seuraajaehdokasta, mikä olisi tulkittu voitoksi vastustajille. Näin ei käynyt, vaan seuraajien nimittäminen jää vuoden 2022 lopulla pidettävään puoluekokoukseen, joka samalla päättää Xin tulevaisuudesta.

Mitä etäämmäs tulevaisuuteen seuraajakysymys siirtyy, sitä kovemmaksi muodostuu käytävä valtataistelu.

 

Toinen aikapommi on Kiinan kasvava autoritäärisyys. Maan kansantalouden avautuessa länsimaat olettivat myös politiikan avautuvan. Niin näyttikin tapahtuvan Jiangin ja vielä Hun johdolla. Xi teki kuitenkin täysikäännöksen ja on vienyt maata jyrkästi autoritääriseen suuntaan. Kovat otteet näyttävät olevan ainoa työkalu hänen pakissaan.

Xin johdolla hallinnon suhtautuminen vähemmistöryhmiin ja kiistanalaisiin alueisiin on tiukentunut, Tiibetin buddhalaisista ja Xinjiangin uiguureista aina Hongkongissa demokraattisten oikeuksiensa puolesta protestoiviin nuoriin. Myös kansalaisiin kohdistuva kontrolli on sosiaalisen pistejärjestelmän, valvontakameroiden ja kasvojentunnistusteknologian myötä kiristynyt.

Hallinto reagoi Xinjiangin tilanteen kansainväliseen kritiikkiin ilmoittamalla joulukuussa 2019 vapauttaneensa kaikki ”koulutettavat”. Ilmoitus koetteli uskottavuuden rajoja, erityisesti kun Kiina samalla ilmoitti huomattavan osan uiguureista jääneen vapaaehtoisesti jatkokoulutukseen.

Hongkongin suhteen keskushallinto lienee aidosti ymmällään. Se odotti hallinnon tukijoiden voittavan marraskuun 2019 paikallisvaalit, joihin osallistui noin kolme miljoonaa äänestäjää, ja yllättyi kun demokratian tukijat kolminkertaistivat kannatuksensa. He voittivat 479 mahdollisesta paikasta 388 ja hallitsevat nyt 17:ää kaupungin 18 paikallisvaltuustosta.

Keskushallinto on vahvistanut Hongkongiin sijoitettuja poliisivoimiaan, mutta on toistaiseksi jättänyt tilanteen hoitamisen kaupungin omille poliisijoukoille. Tammikuussa Xi nimitti sinne kuitenkin uuden edustajan, Luo Huimingin, joka tunnetaan tiukan linjan kannattajana.

Hongkongin tapahtumat ovat lisänneet taiwanilaisten epäilyjä Kiinan aikeista. Tammikuussa pidetyissä vaaleissa Taiwanin Pekingiä vastustava presidentti Tsai Ing-wen valittiin toiselle toimikaudelle 58 prosentin enemmistöllä. Äänivyöry on lisännyt Pekingin uhkailua saaren mahdollisesta valtauksesta.

Autoritääriset otteet ovat ulottuneet myös yrityksiin, joiden hallituksiin puolue pyrkii sijoittamaan edustajiaan.

Peking vaati myös, että yritykset estävät henkilökuntaansa tukemasta Hongkongin mielenosoituksia. Kun jotkut siellä päämajaa pitävän Cathay Pacific -lentoyhtiön henkilökunnan jäsenet ottivat sosiaalisessa mediassa kantaa protestoijien puolesta, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja pakotettiin eroamaan.

Puuttuminen suuren pörssiyhtiön johtamiseen poliittisin perustein on tuskin lisännyt investoijien luottamusta.

 

Kolmas aikapommi on demografinen. Rajoittaakseen 1960-luvulla jyrkkään nousuun lähtenyttä väestönkasvua Kiina toimeenpani vuonna 1979 yhden lapsen politiikan, joka pakotti valtaosan kaupunkilaispariskunnista rajoittumaan yhteen jälkeläiseen.

Vuonna 1978 alkanut kansantalouden avautuminen laukaisi voimakkaan kaupungistumisen. Seuraavien 40 vuoden aikana kaupungistumisaste kohosi 20 prosentista nykyiseen 59 prosenttiin. Se johti syntyvyyden rajuun laskuun, jota yhden lapsen politiikka kiihdytti.

Syntyvyys naista kohden on laskenut noin 1,6:een, huomattavasti alle väkiluvun uusiutumiseen tarvittavan määrän. Vuonna 2005 myös työssäkäyvien määrä kääntyi laskuun, jota ei maan tiukan maahanmuuttopolitiikan ansiosta voitu korjata tuomalla naapurimaista työvoimaa. Seurauksena taloudellinen huoltosuhde – työelämän ulkopuolella olevien suhde työssä käyvien määrään – on noussut ripeästi.

Kiinan väestö ikääntyy ennen aikojaan. Mutta kun teollisuusmaat alkoivat ikääntyä bkt:n ollessa keskimäärin 35 000 euroa, Kiinan bkt henkeä kohden oli vuonna 2019 vain 9 000 euroa.

Kiinan eläkejärjestelmä on heikosti katettu ja eläköitymisikä alhainen, miehillä yleensä 60 ja naisilla 55 vuotta. Turvaverkko ei pysty huolehtimaan kaikista vanhuksista, ja vastuu on pitkälti siirtynyt kotitalouksille.

Ikääntymisellä on kauaskantoisia seurauksia Kiinan tuottavuudelle ja työmarkkinoille. Maaltamuutto ei enää tyydytä työvoimatarpeita, ja lähivuosina sen odotetaan hidastuvan edelleen. Useilla aloilla on jo pulaa koulutetusta työvoimasta.

Näin laajamittaista ikääntymistä ei maailmassa ole nähty aiemmin. Ilman laajoja uudistuksia on todennäköistä, että työmarkkinat jähmettyvät ja innovatiivisuus hiipuu.

 

Neljäs aikapommi on kansantalous. Uudistuspuheistaan huolimatta Xi on ollut edeltäjiään haluttomampi toimeenpanemaan uudistuksia ja suosinut suuria valtionyrityksiä pikemmin kuin yksityistä sektoria.

Ratkaistakseen talousongelmansa Kiina on vuosien 2008–2009 globaalista kriisistä lähtien tukeutunut elvytysinvestointeihin, joilla on rahoitettu infrastruktuurin ja asuntojen rakentamista. Kasvun nyt romahtaessa lienee odotettavissa lisää elvytystä.

Elvytysohjelmat ovat luoneet myös ylikapasiteettia ja velkaa.

Kiinassa on noin 50 aavekaupunkia ja jopa 64 miljoonaa tyhjää kerrostaloasuntoa. Maassa on runsaasti teollista ylikapasiteettia erityisesti teräksen, betonin ja lasin tuotannossa – kaikki aloja, joita on ylläpidetty juuri elvytysrahoituksella. Täysimittaiselta velkakriisiltä on vältytty vain siksi, että suurimmat pankit ovat valtion hallinnassa.

Kiinan nopea kasvu perustui pitkään halpaan työvoimaan. Palkkojen noustessa tuottavuus ja kilpailukyky ovat kärsineet, ennen kaikkea siksi, että työntekijöiden osaaminen ei ole kehittynyt samaan tahtiin.

Tilannetta kutsutaan keskituloloukuksi, johon useat kehittyvät taloudet ovat juuttuneet. Selviytyminen loukusta edellyttäisi painopisteen siirtämistä valtionyrityksistä pieniin ja keskikokoisiin yrityksiin, rahamarkkinoiden avaamista, innovaatioiden kannustamista sekä laajoja investointeja opetukseen ja koulutukseen.

Toimet ovat suurelta osin jääneet toteuttamatta, koska ne heikentäisivät puolueen kykyä valvoa yhteiskuntaa.

Avoimilla instituutioilla on myös roolinsa.

Maailmanpankin ja Kiinan valtioneuvoston tutkimuskeskuksen teettämän selvityksen mukaan sadastayhdestä valtiosta tai alueesta, jotka 1960 luokiteltiin keskituloisiksi, vain kolmetoista on kohonnut korkeatuloisten joukkoon. Espanja, Hongkong, Japani, Portugali ja Singapore kuuluvat selviytyjiin. Argentiina, Brasilia, Venezuela ja Venäjä jäivät loukkuun.

Jos Kiina selviytyy korkeatuloisten maiden joukkoon, se on ensimmäinen autoritäärinen valtio, joka näin tekee.

 

Kiinasta puhutaan usein nousevana suurvaltana, mutta tällä hetkellä se on ennen kaikkea epävarma. Historiassa on lukuisia esimerkkejä horjuvista suurvalloista, joiden käytös haastaa muita.

Asemansa uhanalaiseksi kokevan suurvallan tyypillisimpiä oireita ovat autoritäärisyyden kasvu, sisäisen vastustuksen tukahduttaminen, talouskontrollin tiukentaminen ja dominoiva suhtautuminen naapureihinsa. Kiinan käytös täyttää kaikki nämä kriteerit.

Koronapandemia on horjuttanut Xin asemaa. Romahtanut talouskasvu pahentaa maan ongelmia. Kiina yrittää nyt elvyttää kansantalouttaan, mutta globaalit tuotantoketjut ovat lakanneet toimimasta. Puolueen sisällä käytäneen parhaillaan vaikeita keskusteluja maan tulevista linjauksista ja ehkä myös Xin kohtalosta.

Tulevat 2–3 vuotta näyttävät, minkä tien Kiina valitsee.

Nimittääkö vuoden 2022 puoluekokous Xille seuraajan, vai salliiko se Xin vakiinnuttaa asemaansa elinikäisenä itsevaltiaana? Uudistaako hallinto kansantalouden antamalla yksityiselle sektorille liikkumavaraa kasvattaa tuottavuutta ja luoda työpaikkoja?

Kykeneekö se ratkomaan maan sisäisiä kiistoja rauhanomaisesti ja kansalaisten oikeuksia kunnioittaen? Onnistuuko Kiina nousemaan korkeatuloisten maiden joukkoon siihen liittyvine vastuineen?

Maailman huomion ollessa koronakriisissä Kiina alkoi maaliskuussa laajentaa Etelä-Kiinan meren kiistellyille riutoille rakentamiaan ”tutkimuslaitoksia”. Avainkysymys on, pyrkiikö Kiina jatkamaan vahvistumistaan muiden kustannuksella vai pystyykö se työskentelemään rakentavasti muun maailman kanssa.

 

Kirjoittaja Robert Wihtol on Asian Institute of Management -johtamiskorkeakoulun dosentti. Kirjoitus on ensi kertaa julkaistu Kanavassa 3/2020. Kanavan voit tilata täältä.

Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.