Uuden maailmanjärjestyksen aika

Aasiassa on käynnissä raaka ja paljas geopoliittinen kilpailu. Valtataistelun näyttämönä toimii indopasifinen alue.

Aasia & Tyynimeri 14.10.2021 18:00
Teksti Teppo Turkki kuvitus vesa lehtimäki
© vesa lehtimäki

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

Tuhansien vuosien kiinalaisessa historiassa parisataa viime vuotta ovat vain töyssy todellisuudessa.

Napoleonin kerrotaan sanoneen, että kun Kiina herää, se ravistelee koko maailmaa.

Kiinasta on tullut neljässä vuosikymmenessä maailman suurin talous ostovoimapariteetilla mitattuna. Ostovoimapariteetin avulla mitataan kansantalouden rahan arvoa sen perusteella, miten paljon sen valuutalla voi ostaa tavaroita ja palveluja.

Kiina on tekemässä historiallisen paluun suur- ja keskusvallaksi ja haluaa muuttaa nykyisen maailmanjärjestyksen palvelemaan paremmin sen strategisia etuja ja tulevaisuutta.

 

Kun vielä äskettäin nähtiin Itä-Aasia, Keski- ja Kaakkois-Aasia ja eteläinen Aasia pitkälti erillisinä, niin nyt kolmen vuoden ajan Aasian strategiseen ytimeen on kohonnut indopasifinen alue. Se yltää Afrikan itärannikolta Intian valtameren ja Tyynenmeren saarivaltioiden kautta aina Amerikan mantereiden länsirannikoille.

Alueella asuu yli puolet maailman väestöstä, ja siellä luodaan lähes 40 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Pelkästään Yhdysvallat käy alueen maiden kanssa kauppaa vuosittain yli 1 600 miljardilla eurolla.

Indopasifisen alueen geopoliittisten ja taloudellisten merkitysten sekä turvallisuuskysymysten korostumisen taustalla on useita syitä. Aasian maat ja etenkin Kiina ovat vaurastuneet. Kansainvälisen kaupan toimintalogiikka on muuttunut ja geotalous – taloudellinen nationalismi ja protektionismi – tehnyt paluun.

Aasian maat ovat kytkeytyneet entistä syvemmälle globaaleihin tuotannon arvoketjuihin. Samalla kamppailu taloudellisista hyödyistä, raaka-aineista ja osaamisesta on kiihtynyt.

Muutoksessa keskeisiä ovat myös ideologiset rintamat. Yhdysvaltojen vetämä läntisen perinteen liberaali, avoimien yhteiskuntien politiikka on törmännyt Kiinan autoritaariseen malliin, jota se tarjoilee indopasifisen alueen valtioille väsyneen demokratian vaihtoehtona.

Menossa on monella tapaa kyyninen hyperkilpailu ja uusien liittoumien muodostuminen. Aiemmat eri valtioiden ja liittoutumien perinteiset suhteet purkautuvat, ja uusia koalitioita syntyy.

 

Australia alkoi puhua indopasifisesta kehityksestä vuonna 2017.

Japanin pääministeri Shinzō Abe esitteli oman aloitteensa vapaasta ja avoimesta indopasifisesta alueesta kaksi vuotta myöhemmin.

Samana vuonna Yhdysvaltojen ulkoasianhallinto julkisti strategiadokumentin, jossa se alkoi käyttää virallisesti indopasifista aluetta keskeisenä geopoliittisena ja ulkopolitiikan määritelmänä.

Euroopassa EU:n neuvosto hyväksyi huhtikuussa 2021 päätelmän indopasifisen alueen yhteistyöstrategiasta. Se haluaa viedä EU:ta Aasiaan geopoliittiseksi toimijaksi ja osallistua kumppanina alueen kehitykseen.

Jää nähtäväksi, miten EU kykenee tähän ilman sotilaallista voimaa ja strategista läsnäoloa. Alueen maiden taloudellista ja kaupallista neuvotteluvoimaa ei kannata aliarvioida.

Myös Saksa, Alankomaat ja Ranska ovat lyhyen ajan sisällä julkaisseet omat kansalliset indopasifiset strategiansa. Alueella jo vuosikymmeniä läsnä ollut Ranska on solminut useita suoria sotateollisia ja strategisia kumppanuuksia alueen valtioiden kanssa.

 

Nopeasti kehittyvästä indopasifisesta alueesta puhuttaessa ei voi välttää kirjainlyhenteitä ja akronyymejä, jotka kertovat uusista liittoutumista sekä tiivistyneestä yhteistyöstä.

Äkillistä muutosta kuvaa syyskuun puolessavälissä julkistettu Yhdysvaltain, Britannian ja Australian välinen Aukus-turvallisuussopimus. Sen myötä Australia perui Ranskan kanssa jo tehdyt yli 50 miljardin euron sukellusveneinvestoinnit. Ne tulivat tarpeettomiksi presidentti Joe Bidenin tarjottua Canberralle strategista ja teknologista tukea ydinkäyttöisten sukellusveneiden rakentamiseen.

Aukus tukee kolmen maan laajempaa yhteistyötä muun muassa kysymyksissä, jotka liittyvät kyberturvallisuuteen, tekoälyyn, kvanttiteknologioihin ja toimimiseen merenalaisissa ympäristössä.

Vain yhdeksän päivää Aukus-sopimuksen julkistamisesta, perjantaina 24. syyskuuta, Bidenin vieraina Valkoisessa talossa istuivat Intian pääministeri Narendra Modi, Japanin pääministeri Yoshihide Suga sekä Australian pääministeri Scott Morrison. Käynnissä oli Quad-maiden (Quadrilateral Security Dialogue) toinen huipputapaaminen.

Neljän maan ryhmästä on tulossa keskeinen uusi liittoutuma Aasian turvallisuusjärjestelyissä. Quad korostaa turvallisuutta, taloutta, demokraattisia arvoja, kansainvälistä sopimista sekä liikkumisen vapautta. Sen piirissä pidetään säännöllisiä puolustus- ja ulkoministeritapaamisia.

Konkreettista yhteistyön pohjaa luodaan muun muassa sotateollisuuden ja avaruusteknologian kehittämisessä, komponentti- ja puolijohdetuotannon saatavuuden varmistamisessa, 5g-verkkojen turvallisuudessa sekä biolääketieteessä ja rokotetuotannossa.

Kyseessä on Yhdysvaltojen demokratiaprojekti, jonka ympärille Washingtonin on tarkoitus rakentaa laajempaa demokraattisten maiden liittoumaa Kiinan vaikutusvallan leviämisen estämiseksi.

Myös brexitin jälkeinen Britannia on siirtänyt strategista painopistettään Euroopasta Aasian ja Tyynenmeren aluetta kohti. Tammikuussa 2021 se jätti hakemuksen Tyynenmeren alueen kauppakumppanuussopimuksen CPTPP:n jäseneksi.

Kuin strategisena signaalina maansa ulkopolitiikasta pääministeri Boris Johnson lähetti alkukesästä Tyynellemerelle Britannian uuden ylpeyden M/S Queen Elizabethin. Lentotukialus kulki matkallaan Japanin Jokohamaan kiistellyn Taiwanin salmen läpi – mikä ärsytti Pekingiä suuresti.

 

Uutisotsikoissa toisen maailmansodan jälkeinen maailmanjärjestys purkautuu ja uusi rakentuu silmiemme edessä.

Yhdysvaltain asevoimien komentaja Mark Milley on kertonut julkisuuteen peloistaan presidentti Donald Trumpin sekoamisesta ja mahdollisesta ydiniskusta Kiinaa vastaan.

Kiinan ja Intian rajakonflikti jatkuu. Viime vuonna taistelut strategisesti tärkeistä vesi- ja muista luonnonvaroista johtivat yli 20 sotilaan kuolemaan.

Tämän vuoden lokakuun ensimmäisen viikon aikana noin 150 Kiinan kansanarmeijan pommittajaa ja hävittäjää eteni Taiwanin ilmatilan tunnistusvyöhykkeelle.

Kiinan tunkeutumiset lähelle Taiwanin saarta ovat jatkuneet vuosia. Niiden tarkoitus on lähettää viestiä Kiinan voimasta sekä testata Taiwanin ilmapuolustusta ja Taiwanin ilmavoimien kalustoa.

Tuorein ilmaloukkausten sarja oli vastalause edellisenä viikonloppuna Okinawan ympäristössä pidetylle Yhdysvaltain ja Japanin kansainväliselle 17 sota-aluksen merisotaharjoitukselle.

Laajaan harjoitukseen osallistuivat Britannian Carrier Strike Group 21, Hollannin ja Kanadan merivoimat, Uuden-Seelannin aluksia sekä USA:n neljä lentotukialusta. Japani testasi uutta helikopteritukialustaan, jota pystyvät käyttämään myös uudet F-35B-häivehävittäjät.

 

Indopasifisen alueen tasapainoa horjuttaa Pekingin ja presidentti Xi Jinpingin pyrkimys vahvistaa Kiinan kommunistisen puolueen arvovaltaa ja heikentää liberaaleja ja demokraattisia arvoja.

Kiina käynnisti viime vuonna autoritaarisemman ajanjakson Hongkongissa, kun maan kansankongressi hyväksyi uuden turvallisuuslain.

Sen myötä Kiinan valtion vastaisesta kumouksellisesta toiminnasta, terrorismista ja ulkovaltojen kanssa liittoutumisesta voidaan tuomita elinkautiseen vankeuteen. Samalla alkoivat Hongkongin demokratia- ja oppositioaktivistien pidätykset.

Kiinan alun perin Taiwania varten luoma ”yksi maa, kaksi järjestelmää” -toimintaperiaate ja hallintotapa koki konkurssin.

”Yksi maa, kaksi järjestelmää” -idea syntyi Kiinassa jo vuonna 1979, jolloin Peking ehdotti Taiwanille yhdistymiseen tähtäävää järjestelyä. Taiwan olisi saanut pitää taloudellisen, sosiaalisen, hallinnollisen ja jopa puolustuksellisen järjestelmänsä, mikäli se olisi suostunut periaatteelliseen paluuseen Manner-Kiinan yhteyteen. Taiwan torjui ehdotuksen.

Mallia sovellettiin, kun Britannia luovutti Hongkongin Kiinalle vuonna 1997: Hongkongille taattiin autonomia Manner-Kiinasta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lukuun ottamatta 50 vuodeksi. Viimeistään turvallisuuslaki osoitti, ettei Kiina pitäydy sopimuksessa.

Kansainvälinen kritiikki Kiinaa kohtaan on voimistunut. Alkuvuodesta 2021 Yhdysvallat tuomitsi uiguurien ja muslimien kohtelun Xinjiangissa kansanmurhaksi ja EU langetti pakotteita useille kiinalaisviranomaisille ihmisoikeusloukkauksista sekä uiguurien kohtelusta. EU:n päätös johti saman tien Kiinan vastatoimiin ja pakotelistaan yksittäiselle EU-kansalaiselle.

 

Samaan aikaan indopasifisen alueen taloudellinen yhteistyö ja vapaakaupan rakenteet kehittyvät nopeasti. Marraskuussa 2020 viisitoista Aasian ja Tyynenmeren alueen maata allekirjoittivat pitkään valmistellun taloudellisen kauppa- ja kumppanuussopimuksen RCEP:n (Regional Comprehensive Economic Partnership) Vietnamin Hanoissa.

Sopimus on bruttokansantuotteella mitattuna maailman suurin. Sopimuskumppanit muodostavat noin kolmanneksen maailman bruttokansantuotteesta. RCEP on myös ensimmäinen multilateraalisopimus, jossa Kiina on mukana.

Peking hämmensi lisää Aasian vapaakauppajärjestelyjä hakemalla syyskuun puolivälissä jäsenyyttä CPTPP-sopimukseen – samaan tapaan kuin Britannia reilua puolta vuotta aiemmin.

Alun perin TPP:nä tunnettu Tyynenmeren vapaakauppa-aloite oli presidentti Barack Obaman hallinnon suunnittelema hanke. Liittoutuman tarkoitus oli kahlita Kiinan kasvavaa taloudellista ja geopoliittista vaikutusvaltaa Aasiassa sekä turvata Yhdysvaltojen etuja.

Presidentti Trump päätti valtaantulonsa jälkeen yksipuolisesti ja ilman valmisteluja vetäytyä sopimuksesta. Trumpin päätöstä on pidetty laajasti impulsiivisena ja harkitsemattomana. Se heikensi oleellisesti Washingtonin toimintakykyä Aasiassa.

Presidentti Xi Jinping on sisäistänyt mestari Sunzin Sodankäynnin taidon. Johtavat maat eivät ole koskaan nousseet asemaansa kokonsa vaan talouden ja teknologisen osaamisen kautta.

Presidentti Obama pyrki hallitsemaan kilpailua käymällä perinteisempää dialogia Kiinan ja presidentti Xi Jinpingin kanssa. Hän haki ensisijaisesti mahdollisia uusia kaupan ehtoja ja pyrki rakentamaan toimivaa mallia Washingtonin ja Pekingin suhteille.

2010-luvun alussa Euroopan maat ja etenkin EU yhdessä Obaman hallinnon kanssa pyrkivät välttämään törmäämistä Pekingin kanssa. Vallitseva ajattelu oli optimistinen ja yhteistyötä hakeva.

Lännen diplomaattiset pyrkimykset ja herääminen Kiinan globaaliin strategiaan tapahtuivat kuitenkin liian myöhään.

Jo vuoden 2008 finanssikriisistä alkaen Kiina on käytännössä toteuttanut uutta strategista rooliaan. Se on ymmärtänyt, että Yhdysvaltojen asema heikkenee ja toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälinen järjestys murenee.

Kiina ei enää tunne olevansa globalisaation vietävänä tai muiden ulkovaltojen määrittelemä.

On pitkään ollut ilmeistä, että Kiina nousee turvallisuus- ja teknologiakehityksessä suurvallaksi. Toistakymmentä vuotta on seurattu, kuinka Kiina kasvaa ja kuinka se pyrkii modernisoimaan armeijaansa maalla, merellä, kybertodellisuudessa ja avaruudessa.

Lännen reaktiot muuttuvaan geopolitiikkaan ovat silti olleet hitaita ja sillä on ollut vaikeuksia luoda toimiva uusi strategia muuttuneen Kiinan kohtaamiseen.

Presidentti Trumpin käynnistettyä kauppasodan Kiinan kanssa Yhdysvallat omi syyttäjän rooliin. Suhde Kiinaan ja Aasian muuttui nopeasti. Washingtonissa alettiin nähdä suurvaltakilpailun paluu.

Yhdysvaltojen näkökulmasta kyse on kyvyistä ja kapasiteetista määritellä uudelleen kansainvälistä järjestelmää siten, että se palvelee ensisijaisesti Yhdysvaltojen intressejä ja tarpeita. Kiinalla on sama tavoite.

Presidentti Xi Jinping on selvästi sisäistänyt mestari Sunzin Sodankäynnin taidon. Xi ymmärtää, että historiallisesti johtavat maat eivät ole koskaan nousseet asemaansa kokonsa vaan talouden ja teknologisen huippuosaamisen ja innovatiivisuuden kautta.

Tämän päivän valtataistelun keskiössä ovat globaalien tuotantoketjujen hallitseminen, teknologinen osaaminen ja kyky määritellä tulevaisuuden standardit – sotilaallista varustautumista unohtamatta.

 

Samalla kun Yhdysvallat rakentaa Quad- ja Aukus-sopimuksilla kumppanuutta indopasifisen alueen maihin, Kiina on ajanut vuosia naapureitaan läheisempään turvallisuusyhteistyöhön. Keinoina ovat olleet Vyö ja tie -hankeen miljardi-investoinnit sekä Kiinan perustama Aasian infrastruktuuri-investointipankki AIIB.

Kiinaa ympäröivien maiden varovaisuus kasvaa kuitenkin koko ajan. Yhteistyön tekemistä Kiinan kanssa strategisilla ja kriittisillä teollisuudenaloilla pohditaan yhä tarkemmin.

Esimerkiksi Vietnamin, Malesian, Indonesian, Etelä-Korean, Pakistanin ja Filippiinien suhteet Kiinaan ovat muuttumassa kaksijakoisemmiksi. Samalla Yhdysvaltojen käynnistämää projektia ”suuresta irtautumisesta” (decoupling) pidetään mahdottomana.

”Suurella irtautumisella” tarkoitetaan Yhdysvaltojen ja Kiinan talouden ja teknologioiden välisten suhteiden purkautumista. Prosessissa halutaan estää Kiinan nousu tulevaisuuden huipputeknologioiden ja osaamisen suurvallaksi.

Kiina, joka on kiivaasti rakentamassa omavaraisuutta teknologiateollisuudessa, pyrkii myös itse etäämmälle Yhdysvalloista.

Aasian valtioiden strategiaksi näyttäisi muodostuvan tasapainoilu, jossa tehdään yhteistyötä uusien liittoutumien kanssa ja vapaakauppavyöhykkeillä.

Mutta samalla ei haluta joutua vastakkain Kiinan kanssa.

 

Japanin hallituksen toimintamalli on kiinnostava. Hyvin läheisenä Yhdysvaltojen strategisena liittolaisena se rakentaa tulevaisuuden indopasifisia yhteistyömalleja ensisijaisesti talouden kautta ja etenee Kiinan kanssa kauppa edellä.

Japanissa nähdään, että globalisaation purkautuminen ei ole enää mahdollista, Yhdysvaltojen pyrkimyksistä huolimatta.

Indopasifisen alueella globalisaatiokehitys on vuosikymmenten aikana rakentunut niin syväksi, että globalisaatiota on hankalaa hajottaa. Geopoliittisesta ja geotaloudellisesta valtataistelusta huolimatta on vaikea nähdä yhdenkään maan tekevän niin massiivisia politiikkatoimia, että globalisaation nykykehitys kääntyisi.

Yhdysvaltojen ja Kiinan nykysuhteiden on nähty johtavan Thukydides-ansaan: kun nouseva valta haastaa vallitsevan hegemonian, seuraa väistämättä konflikti, sota tai kylmä sota. Antiikin Kreikan historioitsija Thukydides sovelsi itse ajatusta Peloponnesoksen sotaan (431–404 eaa).

Ideologinen taistelu ei ole keskeisintä. Vaikka julkinen eri arvopohjainen retoriikka on sakeaa kuin Kiinasta laskeutuva savusumu ja ideologinen kilpailu tiivistyy lännen ja Kiinan välillä, Neuvostoliiton kanssa käydyn kylmän sodan elementit puuttuvat.

Indopasifisen alueen tulevaisuus ei ole geopoliittista nollasummapeliä Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä. Käynnissä on rinnakkaisten ja päällekkäisten liittoutuminen ja kilpailuasetelmien rakentuminen, joissa syntyy uusia jännitteitä ja innovaatioita.

Kiinan seuraavat askeleet eivät tule olemaan helppoja.

 

Indopasifinen alueen nousu uuden kansainvälisen järjestelmän määrittäjänä ajaa Eurooppaa globalisaatiossa yhä ahtaammalle.

EU:n oma verkko- ja tietoturvavirasto Enisa raportoi 2019, kuinka digitalouden maailman 15 suurimman yrityksen listalla ei ole yhtään eurooppalaista yritystä. Tekoälyhankkeiden globaaleista investoinneista vain vähän yli kymmenes tuli EU-maihin, kun puolet menee Aasiaan.

Indopasifinen kehitys kysyy myös, mikä on Euroopan ja EU:n strateginen paikka nykyisen epävakauden jälkeisessä maailmassa. Onko se vain Yhdysvaltojen kyljessä ja Kiinan vaikutuspiirissä?

 

Teppo Turkki on toiminut Sitran ja Business Finlandin Itä-Aasian strategisena ennakointiasiantuntijana sekä tiede-, teknologia- ja innovaationeuvoksena Suomen Tokion ja Soulin suurlähetystöissä.

Sisältö