Vaikea rauha

Yhdysvallat ja Taliban-liike ovat edistyneet neuvotteluissa, joissa etsitään loppua Afganistanin sotaan. Jos rauha syntyy, eniten menetettävää on naisilla.

Yhdysvaltain erityislähettiläs Zalmay Khalilzad (kolmas vasemmalta) kertoi Afganistanin presidentti Ashraf Ghanille rauhantunnustelujen etenemisestä. © MVPHOTOS

Afganistanin vuosikymmeniä jatkuneessa sodassa koettiin 27. tammikuuta uusi käänne. Yhdysvaltain erityislähettiläs Zalmay Khalilzad kertoi neuvotteluryhmänsä sopineen alustavasta tiekartasta rauhaan Afganistanin hallitusta vastaan sotivan Taliban-järjestön kanssa.

Myös ääri-islamilainen Taliban vahvisti neuvottelujen edistyneen.

Periaatesopimus syntyi kuusi päivää kestäneissä neuvotteluissa Qatarissa. Taliban sitoutuu pitämään huolta, etteivät kansainväliset terroristijärjestöt, kuten al-Qaida ja Isis, saa jalansijaa Afganistanista. Yhdysvallat taas laatii aikataulun omien ja johtamiensa kansainvälisen liittouman joukkojen vetämisestä Afganistanista.

Näyttää siltä, että Taliban pyrkii nyt tosissaan rauhaan. Qatarin neuvottelut venyivät selvästi aiottua pitemmiksi ja niiden aikana Taliban nosti oman ryhmänsä johtoon järjestön perustajiin kuuluvan mullah Abdul Ghani Baradarin.

Sisältö