Ydinvoima vihertyy: Neljännen sukupolven voimaloista toivotaan ilmastonmuutoksen pysäyttäjää

Aikaisintaan 2016 valmistuva Olkiluoto 3 edustaa kolmatta sukupolvea.

ilmastonmuutos
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen viidennen ydinvoimalan piti olla alkusoittoa ydinvoiman renessanssille. Olkiluoto 3:n rakentaminen on kuitenkin ollut tuskaista. Hanke on kallistunut ja viivästynyt kerta toisensa jälkeen. Ydinvoiman kriitikoille Olkiluoto 3 on ollut hyvien argumenttien kultakaivos.

Olkiluodon rakennushanke on kompuroinut kovien turvallisuusvaatimusten vuoksi. Säteilyturvakeskus on löytänyt voimalanrakentajan Arevan työstä jatkuvasti puutteita.

Ilmastopolitiikan kannalta kriitikoiden voitto voi kuitenkin merkitä katastrofia.

”Yhä jatkuva ydinvoiman vastustaminen uhkaa ihmiskunnan kykyä välttää vaarallinen ilmastonmuutos.”

Näin väittivät viime marraskuussa neljä johtavaa ilmasto- ja energiatutkijaa julkaisemassaan avoimessa kirjeessä. He vaativat ydinvoimaa vastustavia ympäristöpolitiikan vaikuttajia edistämään aiempaa turvallisempien ydinvoimajärjestelmien kehittämistä ja käyttöönottoa.