WWF innostui sähköautoista

energiankulutus
Teksti
Kari Tyllilä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Tesla Roadster

Luonnonsuojelujärjestö WWF toivoo tulevaisuuden autojen olevan paljon nykyistä pienempiä, kevyempiä ja aerodynaamisempia – ja yhä enemmän sähkökäyttöisiä.

Tesla Roadster on sähköurheiluauto.

WWF:n tutkimusraportin mukaan sähköajoneuvojen hyötysuhde on jopa kolminkertainen liikenteen tulevaisuuden toivoiksi kaavailtuihin vetyajoneuvoihin verrattuna. Ja lisäksi ne ovat valmiita tuotantoon jo nykypäivän teknologialla toisin kuin vetyajoneuvot.

Vaikka sähkö olisi tuotettu fossiilisilla polttoaineilla, on sähköautolla ajaminen WWF:n mukaan selvästi polttomoottorikäyttöistä ajoneuvoa ilmastoystävällisempää. Sähköautojen yleistyminen ei välttämättä toisi edes uusien voimaloiden tarvetta, koska akut ladattaisiin enimmäkseen öisin, jolloin muu sähkönkulutus on pieni.

Toisin kuin nykyiset polttomoottoriajoneuvot, sähköajoneuvot voivat saada primäärienergiansa monista erilaisista lähteistä, kuten tuuli- ja aurinkosähköstä perinteisten voimaloiden ohella. Tämä antaa käyttäjälle mahdollisuuden itse valita ympäristöä säästävä tai tuhlaava vaihtoehto.

Näihin asti sähköautot ovat olleet lähinnä hitaita kaupunkikulkuneuvoja, joilla on voinut ajaa vain muutamia kymmeniä kilometrejä yhdellä useita tunteja kestävällä latauksella. Litiumakkuteknologia on kuitenkin kasvattanut toimintasädettä jo 300 kilometrin tietämiin.

Myös sähköauton imagoa kiillotetaan. Amerikkalainen Tesla Motors käynnisti huippusuorituskykyisen urheiluauton sarjavalmistuksen maaliskuussa. Sen uskotaan innostavan myös muskelimiehiä sähköauton käyttäjiksi.

Teksti
Kari Tyllilä
SK 31/2008

Kuva
Tesla Motors

Lisää aiheesta
Sähköautojen uusi polvi (SK 44/2006)