Väkivalta tarttuu nuorisossa kuin tauti

Vaikutus ulottuu tekijän ystävien ystäviin ja edelleen vielä kahden kontaktin päähän.
Tiede 26.12.2016 15:40

© PEKKA SAKKI / Lehtikuva

Väkivaltatutkijat huomasivat, että nuoret syyllistyivät väkivaltaan lähes kolminkertaisella todennäköisyydellä, jos heillä oli ystävä, joka oli syyllistynyt samaan tekoon.

Väkivallan leviäminen ei kuitenkaan rajoittunut ystäviin, vaan aina neljänteen kontaktiin eli tekijän ystävän ystävän ystävän ystävään.

"Tämä tutkimus osoittaa, kuinka tarttuvaa väkivalta voi olla”, tutkimuksen tekijä, Ohion osavaltionyliopiston viestinnän apulaisprofessori Robert Bond sanoo. "Väkivallanteot voivat kimmota yhteisön läpi ystävyysverkostojen välityksellä.”

Tutkittavat nuoret olivat joutuneet 48 prosenttia todennäköisemmin vakavaan tappeluun, jos joku heidän ystävänsä oli myös joskus osallistunut tappeluun. Nuoret olivat satuttaneet toista pahasti jopa 183 prosenttia eli melkein kolme kertaa todennäköisemmin, jos joku heidän ystävänsä oli tehnyt vastaavan teon.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu