Väitöskirja: Gandalf olisi pätevä johtaja – ja myös Saruman

Jyrki Jantunen
Tiede 10.11.2008 05:08

”Todellisessa elämässä täytyy ajatella niin, että hyvä johtaja on sellainen, jonka työ johtaa hyvään”, sanoo Harri Hietikko, joka tarkastelee Taru sormusten herrasta -kirjan vallan ja johtajuuden malleja hallintotieteiden väitöskirjassaan.Gandalf Ian McKellen

Elokuvassa Gandalfia näytteli Ian McKellen.

Frodo Reppuli projektipäällikkönä, velho Gandalf kansanjohtajana ja management by Sauron.

J. R. R. Tolkienin kuulua teosta Taru sormusten herrasta on tarkasteltu monelta kantilta, mutta tuskin aikaisemmin hallintotieteiden väitöskirjan lähdeaineistona.

”Omaa taustaani vasten tämä oli luonteva yhdistelmä, toteaa tutkimuksen tekijä Harri Hietikko, Vaasan kaupunginteatterin hallintojohtaja. Sen lisäksi hän on kirjoittanut salapoliisiromaaneja ja näytelmiä. Kaunokirjallisuuden ja hallintotieteen yhdistäminen ei siten ollut kovin kaukaa haettu ratkaisu.

Taruhahmot
ja tosielämä

Väittelijä ei ole mikään pitkän linjan Tolkien-intoilija. Päinvastoin, paksu kirja oli nuoren Harri Hietikon mielestä tylsä opus, jota ei jaksanut lukea loppuun. Vasta elokuvaversio sai miehen innostumaan.

Hietikko on poiminut kirjan laajasta henkilögalleriasta kahdeksan hahmoa, jotka edustavat kukin erityylistä johtajuutta. Hän on etsinyt jokaiselle myös yhden tai kaksi tosielämän vastinparia, jotka joillakin oleellisilla tavoilla muistuttavat tarinan henkilöitä.

Kaikenkattavaa johtamistapa-analyysiä tai luokittelua Hietikko ei ole pyrkinytkään tekemään. Hän luonnehtii hahmotuksiaan havainnollistaviksi analogioiksi.

Paha johtaja
voi olla pätevä

Pahaakin edustavat hahmot ovat Hietikon mukaan omalla tavallaan päteviä johtajia – sopivissa oloissa. Esimerkiksi velho Saruman on varsin kyvykäs henkilö, jonka kaltaisia tapaa tosielämässäkin.

”Todellisessa elämässä täytyy kuitenkin ajatella niin, että hyvä johtaja on sellainen, jonka työ johtaa hyvään”, Hietikko korostaa.

Eettiset painotukset nousevat väitöskirjassa selvästi esiin: pelkkä voiton maksimointi ei ole kestävä johtamistyön tavoite. Kohtuullisuus ja harmonia luonnon kanssa ovat Tolkienin maailmassa arvossaan, ja nämä näkemykset kelpaavat myös Hietikolle.

Harri Hietikon väitöskirja Valta, johtajuus, tuho ja toivo J.R.R. Tolkienin teoksessa Taru sormusten herrasta eli Management by Sauron tarkastetaan Tampereen yliopistossa perjantaina.

Teksti
SK netin toimitus
Elina Korkee, STT