Uusi tutkimus ilmastonmuutoksen torjunnasta: Suomen suot voivat nousta tärkeään rooliin

Maailman soista suurin osa sijaitsee pohjoisilla leveyspiireillä, jotka muuttuvat ilmaston mukana.

ekosysteemit
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ilmaston lämpenemisestä puhuttaessa tutkijat varoittavat noidankehästä: lämpeneminen vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia ja metaania, jotka lämmittävät planeettaa entisestään.

Uusi kansainvälinen tutkimus viittaa kuitenkin siihen, että myös päinvastainen voi tapahtua. Näin on käymässä Suomen soilla.

Tutkijoiden mukaan tulevina vuosikymmeninä pohjoisten soiden kasvit poistavat nykyistä enemmän hiiltä ilmasta ja varastoivat sen turpeeseen. Ilmastoa lämmittävä hiilidioksidi ei näin palaa ilmakehään.

Pohjoisen suot luovat tutkijoiden mukaan niin sanotun negatiivisen palautekytkennän, jossa ilmaston lämpeneminen saattaa hidastaa ilmastonmuutosta.

Tutkijoiden mukaan lämpenemisen pidentämä kasvukausi ja soiden kyky varastoida hiiltä turpeeseen tekevät pohjoisen pallonpuoliskon soista tärkeitä ekosysteemejä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.