Höyry näkyy suonissa

Sähkötupakka voi olla haitaksi jopa nikotiinittomana, esittää tutkimus.

Tiede 30.08.2019 06:00
Lassi Lapintie
Sähkötupakan imeminen näkyi heikentyneenä verenkiertona.
Sähkötupakan imeminen näkyi heikentyneenä verenkiertona. © TIMO JAAKONAHO / LK

Suosiotaan kasvattanut sähkötupakka käsitetään yleisesti terveellisemmäksi vaihtoehdoksi perinteisille savukkeille.

Useat tutkimukset ovat kuitenkin nostaneet esiin mahdollisuuden, että sähkötupakka ei suinkaan ole harmitonta, vaikka sen terveysriskit eivät olisikaan tupakan tasolla.

Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijat osoittavat uudessa tutkimuksessa, että sähkötupakalla saattaa olla terveysvaikutuksia jopa silloin, kun sen höyry on nikotiinitonta.

Näin pääteltiin koejärjestelystä, jonka yliopistotutkijat toteuttivat pienellä määrällä testihenkilöitä. Sähkötupakoinnin lyhyen aikavälin vaikutuksia tarkasteltiin 31 perusterveen, tupakoimattoman aikuisen avulla.

Koehenkilöt ottivat 16 kolmen sekunnin pituista henkäystä nikotiinittomasta sähkötupakasta. Heidät magneettikuvattiin sekä ennen sähkötupakointia että sen jälkeen.

Sisältö