Sauhut sydämeen

Sähkötupakoitsija kärsii sydänsairauksista tupakoimatonta useammin.

Tiede 15.03.2019 06:00
Lassi Lapintie

Perinteinen tupakka on länsimaissa joutunut epäsuosioon, mutta savukkeiden suosion laskiessa nousuun on lähtenyt sähkötupakka.

Tieteessä sähkötupakka on kiistanalainen aihe, sillä sen täysistä terveysvaikutuksista ei ole vielä kertynyt tarpeeksi tutkimustietoa.

Myös sähkötupakkaan saattaa liittyä vakavia riskejä, esittävät tutkijat Yhdysvalloissa. Tuoreen tutkimuksen mukaan sähköisesti sauhuttelevat saavat sydänkohtauksia ja sairastuvat sepelvaltimotautiin tupakoimattomia useammin.

”Tähän asti emme ole tienneet paljoakaan sähkötupakan käytön suhteesta sydämen ja verenkiertoelimistön sairauksiin”, kertoi johtava tutkija, Kansasin yliopiston apulaisprofessori Mohinder Vindhyal.

Kun muiden tekijöiden kuten kolesterolin vaikutus oli eliminoitu, sydänkohtauksen riski arvioitiin kolmanneksen suuremmaksi sähkötupakan käyttäjillä kuin tupakoimattomilla. Sepelvaltimotaudin riski oli neljänneksen suurempi.

”En todellakaan haluaisi potilaideni tai perheenjäsenteni käyttävän sähkötupakkaa”, Vindhyal sanoo. ”Vaikka käyttäisi vain harvoin, sydänkohtauksen ja sepelvaltimotaudin riski kasvaa.”

Sähkötupakan käyttäjien havaittiin kärsivän yli 50 prosenttia todennäköisemmin masennuksesta tai ahdistuksesta kuin tupakoimattomien. Suoraa syy-seuraussuhdetta tutkimus ei kuitenkaan voinut osoittaa sähkötupakan ja sydäntautien tai mielenterveyden ongelmien välillä. Sähkötupakan terveyshaitat vaikuttivat vähäisemmiltä kuin perinteisen tupakan, jota käyttäneillä terveysongelmat olivat vielä paljon yleisempiä.

Tutkimukseen oli kerätty tietoja lähes 100 000 ihmiseltä vuosilta 2014, 2016 ja 2017. Sähkötupakan käyttäjien keski-ikä oli 33 vuotta. Tutkimustulokset esitellään Yhdysvaltain sydän- ja verisuonilääkäreiden kokouksessa maaliskuussa.

Sisältö