Tutkimus: D-vitamiinista on paljon odotettua vähemmän hyötyä

Vahvin näyttö löytyi siitä, että se vähäntää hieman vanhojen ihmisten kaatumisia ja luunmurtumia.

d-vitamiini
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uusi tutkimus kumoaa uskomukset D-vitamiinin monipuolisista terveyshyödyistä. Journal of General Internal Medicine -lehdessä julkaistu katsaus vertasi kymmentä tavanomaista uskomusta D-vitamiinin hyödyllisyydestä kertyneeseen tieteelliseen näyttöön. Tutkimusnäyttö ei tukenut kuin pientä osaa yleisistä uskomuksista.

D-vitamiinin on uskottu muun muassa vähentävän kaatumisia ja luunmurtumia, auttavan masennukseen ja henkiseen hyvinvointiin, ehkäisevän nivelreumaa, hoitavan MS-tautia ja vähentävän syöpien ilmaantuvuutta ja kuolleisuutta.

“Eikö olisikin hienoa, jos olisi jokin yksittäinen asia jonka sinä tai minä voisin tehdä terveyteni eteen, jokin joka olisi niin yksinkertista kuin vitamiinin ottaminen joka päivä?” Albertan yliopiston näyttöön perustuvan lääketieteen yksikön johtaja Michael Allan kysyy.

“Se on houkuttelevaa. Se on yksinkertaista. Mutta keskimääräinen ihminen ei tarvitse sitä”, Allan sanoo.

Vahvin näyttö löytyi siitä, että D-vitamiini vähentää jossain määrin vanhojen ihmisten kaatumisia ja luunmurtumia. Edes riskiryhmän hoitaminen vitamiinilisällä ei ole silti kovin perusteltua. Jos annetaan vitamiinilisä 50 ihmiselle, joilla on 15 prosentin luunmurtuman riski tulevien kymmenen vuoden aikana, saadaan ehkäistyä vain yksi luunmurtuma.