Tutkija: Elintason nousu toi moralismin uskoon
Muinaisilla valtakunnilla oli silmiinpistävän ei-moraaliset jumalat, sanoo Nicolas Baumard.
Nykypäivän ihmiselle on itsestäänselvyys, että uskonnot ottavat kantaa moraalikysymyksiin. Näin ei ollut aina, väittää ranskalaisen Ecole Normale Supérieuren tutkija Nicolas Baumard.
Aiemmissa metsästäjä–keräilijä-yhteiskunnissa ja varsinaisia valtioita edeltävissä varhaisissa päällikköyhteiskunnissa uskonnolliset perinteet keskittyivät rituaaleihin, uhritoimituksiin ja tabuihin, joiden oli määrä karkottaa pahuus ja epäonni.
Uskonnollinen elämä muuttui 500–300 vuotta ennen ajanlaskun alkua aikakaudella, jota filosofi Karl Jaspers on kutsunut akseliajaksi. Silloin Euraasiassa syntyivät maailmanuskonnot, jotka korostivat henkilökohtaista suhdetta transsendenssiin, johonkin käsityskyvyn ylittävään. Niihin sisältyi ajatus siitä, että ihmiselämällä on mammonan keräämistä syvempikin tarkoitus.
Baumardin mukaan tähän liittyi moraalinen ulottuvuus ja ajatus maallisten mielihalujen kontrollista kohtuuden, askeettisuuden ja myötätunnon avulla. Kohtuuden vaatimus liittyi esimerkiksi ruokaan, seksiin ja kunnianhimoon, askeettisuus toteutui paastossa ja pidättyvyydessä, myötätunto ilmeni auttamisena ja toisten kärsimysten jakamisena.
Buddhalaisuus, jainalaisuus, taolaisuus, toisen temppelin ajan juutalaisuus ja stoalaisuus syntyivät toisistaan riippumatta samoihin aikoihin, ja niiden pohjalta kehittyivät myöhemmin vielä kristinusko ja islam.