Tuhkarokko on tarttuvin tauti – leviää nyt huolestuttavasti

Suomessa ihmiset onneksi ymmärtävät, että rokotus on välttämätön, sanoo THL:n tutkija.

rokotteet
Teksti
Jari Lindholm
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pikkulapsen kuolema tuhkarokkoon Berliinissä on jälleen lisännyt huolta, että lähes hävitetyksi luultu virustauti on tekemässä paluuta rokotusvastaisuuden takia.

Puolitoistavuotias poika oli ensimmäinen kuolonuhri Saksan pääkaupunkia viime lokakuusta asti vaivanneessa tuhkarokkoepidemiassa, jossa on sairastunut tähän mennessä 570 ihmistä.

Terveysviranomaisten mukaan virus levisi ensin Balkanilta tulleiden turvapaikanhakijoiden keskuudessa mutta on nyt siirtynyt kantaväestöön, koska osa vanhemmista on jättänyt lapsensa rokottamatta.

Edellisen kerran tuhkarokko aiheutti Euroopassa tautipiikin vuonna 2011, jolloin yli 30 000 ihmistä sairastui ja yhdeksän kuoli.

Tuhkarokko on perinteinen lastentauti, jota ehkäistään niin sanotulla MPR-kolmoisrokotteella. Taudin oireet ovat korkea kuume, hengitystietulehdus ja ihottuma. Jälkitauteina voi olla keuhkokuumeen ja aivotulehduksen kaltaisia vakavia komplikaatioita, jotka ovat erityisen vaarallisia pikkulapsille ja aikuisille.