Transrasvat lisäävät kuolleisuutta

Uusi tutkimus ei löytänyt yhteyttä tyydyttyneiden rasvojen ja kuolleisuuden välillä.
Tiede 12.8.2015 01:30
Muun muassa pikaruoka ja valmisruoka sisältävät teollisesti valmistettuja kovetettuja transrasvoja. © Mikko Stig / Lehtikuva

Transrasvat ovat yhteydessä kuolleisuuden ja sydäntautien riskiin, mutta vastaavaa yhteyttä ei löydy tyydyttyneiden rasvojen ja kuoleman, sydäntautien, aivohalvauksen tai kakkostyypin diabeteksen välillä, kävi ilmi uudesta British Medical Journalissa julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan sydäntautien riski oli muita 20–30 prosenttia korkeampi niillä, joiden ruokavalioon sisältyi paljon transrasvoja.

Transrasvoja syntyy kasvirasvojen teollisessa kovettamisessa. Niitä on varsinkin pikaruoassa. Transrasvojen epäterveellisyys on ollut tiedossa jo pitkään, ja esimerkiksi Suomessa transrasvoja saa tavallisesta ruokavaliosta enää vähän.