Tätä syytä korostamalla terapeuttien empatia ei kasva

Tutkija: ”Biologiset selitykset ovat kaksiteräinen miekka.”

empatia
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun mielenterveyden häiriöiden kerrotaan olevan aivojen häiriötiloja, mielenterveysongelmaisiin liittyvä leima suuren yleisön ja terveydenhuollon ammattilaisten piirissä heikkenee tai näin on ainakin ajateltu.

Psykiatrisista oireista saatettiin esimerkiksi psykoanalyysin valtakaudella syyttää yksilöä itseään. Masentuneen käskettiin ottamaan reippaasti itsesään niskasta kiinni. Potilaan syyllistämisen on uskottu vähentyneen, kun on löydetty ongelmien todellisia aiheuttajia esimerkiksi geeneistä tai aivojen välittäjäaineista.

Uuden PNAS-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen valossa mielenterveyden ongelmien biologisten syiden korostaminen terapeuteille ja psykiatreille ei kuitenkaan lisää heidän empatiaansa potilaitaan kohtaan, vaan pikemminkin päinvastoin.

Tutkimuksessa yhdysvaltalaisille psykoterapeuteille ja psykiatreille annettiin kuvauksia potilaista, joiden oireita selitettiin joko genetiikalla ja neurobiologialla tai lapsuudenkokemuksilla ja stressaavilla elämäntapahtumilla. Muiden kysymysten joukossa lääkäreiltä kysyttiin, kuinka paljon myötätuntoa he kokivat kuvattua yksilöä kohtaan.

Empatia on olennainen osa psykoterapiaa, mahdollisesti sen keskeinen mekanismi lumevaikutuksen ohella.