Taide ei olekaan nykyihmisen yksinoikeus – Euroopan vanhimmat luolamaalaukset taiteili neandertalilainen

Espanjasta löytyneet kalliomaalaukset on ajoitettu 65 000 vuoden taakse. Nykyihmisiä ei vielä tuolloin asunut alueella.
Tiede 27.2.2018 07:32

Maltravieson luolan kalliomaalaukset paljastuivat neandertalinihmisen tekemiksi. © H. Collado

Taiteen tekemistä ja sen vaatimaa symbolista ajattelua on perinteisesti pidetty oman ihmislajimme Homo sapiensin erityispiirteenä.

Nyt tätä käsitystä järisyttää uusi Science-lehdessä julkaistu tutkimus. Siinä osoitetaan, että Euroopan vanhimmat luolamaalaukset ovat lähisukulaisemme neandertalinihmisen (Homo neanderthalensis) käsialaa.

Tutkijat tarkastelivat kolmen eri puolilla Espanjaa sijaitsevan luolan kalliomaalauksia käyttäen hyväkseen uusimpia iänmääritysmenetelmiä.

Uraanin ja toriumin isotooppeihin perustuva mittausmenetelmä on huomattavasti aiempia menetelmiä tarkempi. Sillä kalliomaalaukset on mahdollista ajoittaa vuosisadan tarkkuudella.

Menetelmä osoitti tutkittujen kalliomaalausten iäksi vähintään 64 800 vuotta.

Nykyihmisen esi-isät saapuivat Pyreneiden niemimaan alueelle vasta noin 40 000 – 45 000 vuotta sitten.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu