Syövän yksilölliset piirteet voidaan nyt tunnistaa – Täsmälääketiede lupaa tehokkaampia lääkehoitoja

Kasvaimesta otetun kudosnäytteen perusteella on mahdollista tutkia syöpäsolujen koko mutaatioprofiili.
Tiede 22.11.2016 07:30
Lääkäri tutkii mammografiatutkimuksessa otettuja röntgenkuvia.
Lääkäri tutkii mammografiatutkimuksessa otettuja röntgenkuvia. © SARI GUSTAFSSON / Lehtikuva

Lääketiede on aiemmin perustunut ajatukseen diagnoosin mukaan kaikille suurin piirtein samanlaisena määräytyvästä hoidosta.

Syövän kohdalla se on tarkoittanut sitä, että olipa hoito kirurgiaa, sädehoitoa tai kemoterapiaa, sitä on annettu suunnilleen samalla tavalla kaikille potilaille kasvaimen sijainnin mukaan.

Kemoterapia voi parhaimmillaan olla hyvä syövän hoitomuoto sen rankoista sivuvaikutuksista huolimatta. Sädehoito ja kirurgia kohdistuvat aina kasvaimeen itseensä. Lääkkeillä voidaan hoitaa myös etäpesäkkeitä lähettänyttä eli levinnyttä syöpää.

Esimerkiksi keuhkosyövät näyttävät mikroskoopissa hyvin samanlaiselta, lääkeyhtiö Rochen varatoimitusjohtaja Garret Hampton sanoo.

Syöpään on lukuisia eri lääkkeitä, jotka keskimäärin tehoavat kohteeseensa vain kohtalaisesti.

Kokeilemalla on teoriassa mahdollista löytää parhaiten vaikuttava yhdistelmä, mutta käytännössä syöpälääkäri on aiemmin voinut vain toivoa, että potilaalle annettu lääke vaikuttaa juuri hänen syöpäänsä.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu