Löytö: Sylkitesti paljastaa teinipoikien masennuksen

Korkea stressihormonitaso on ensimmäinen biologinen merkki depressiossta.

ennaltaehkäisy
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nuorten masennus olisi usein ehkäistävissä ennalta, jos se tunnistettaisiin ajoissa. Cambridgen yliopiston kliinisen neuropsykologian professori Barbara Sahakian kollegoineen on nyt onnistunut kehittämään menetelmän, jonka avulla teini-ikäisten poikien riskin sairastua masennukseen pystyy ennustamaan muutaman sylkipisaran ja kyselylomakkeen avulla.

PNAS-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan teini-ikäiset pojat, joilla on korkea stressihormoni kortisolin pitoisuus syljessä sekä joitakin masennuksen oireita, sairastuvat muutaman seuraavan vuoden aikana depressioon jopa 14 kertaa todennäköisemmin kuin pojat, joilla ei ole kumpaakaan näistä riskitekijöistä.

Sahakianin mukaan korkea kortisolitaso on ensimmäinen biologinen merkki siitä, että yksilölle on kehittymässä depressio.

 

Tätä ennen masennusta ei ole voitu ennustaa eikä masennusdiagnoosia varmentaa minkään luotettavan biomarkkerin avulla. Kortisolitasoja on tutkittu aiemminkin vaikeitten depressioitten diagnostiikassa, mutta seulasta ei ole pystytty kehittämään riittävän herkkää ja tarkkaa.