Suola vie suojan

Suolan liikakäyttö voi heikentää elimistön kykyä puolustautua taudeilta.

tiede
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pandemian aikakaudella terveen immuunijärjestelmän merkitys korostuu. Tuoreen tutkimuksen mukaan siihen voi vaikuttaa ruokavaliolla.

Liika suolan käyttö ruoassa on tunnetusti pahaksi verenpaineelle, mutta saksalaistutkimuksen mukaan se haittaa myös immuunijärjestelmän toimintaa.

Bonnin yliopiston johtamassa tutkimuksessa hiirille syötettiin hyvin suolaista ruokavaliota. Epäterveellistä ruokaa syöneet eläimet kärsivät muita useammin bakteeri-infektioista.

”Näiden eläinten pernassa ja maksassa laskimme 100–1 000 kertaa tavallista enemmän taudinaiheuttajia”, johtava tutkija Katarzyna Jobin kertoo.

Tutkimuksessa testattiin myös vapaaehtoisia ihmisiä, jotka söivät kuusi grammaa tavallista enemmän suolaa vuorokaudessa. Myös heidän immuunivasteensa heikentyi. Immuunijärjestelmää heikentävä vaikutus johtui munuaisissa muodostuvista yhdisteistä, jotka heikentävät jyvässoluina tunnettujen immuunisolujen toimintaa.

”Olemme todistaneet ensimmäistä kertaa, että liiallinen suolan saanti heikentää merkittävästi immuunijärjestelmämme tärkeää osaa”, tutkija, professori Christian Kurts kertoo.

 

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, etteivät aikuiset söisi enempää kuin viisi grammaa suolaa päivässä. Monessa maassa saanti on paljon suurempaa.

Suomalaismiehet saavat suolaa keskimäärin tuplasti suositeltua enemmän ja naisetkin 7 grammaa.

Tuore tutkimustulos oli osin yllättävä, sillä suolapitoisesta ruoasta on havaittu olevan hyötyä tietyissä ihoinfektioissa. Näitä tuloksia ei voi yleistää koko vartaloon, tutkijat sanovat.

Saksalaistutkijoiden mukaan iho toimii elimistössä eräänlaisena suolavarastona, minkä takia suolan liikakäyttö vaikuttaa siihen eri tavalla kuin muuhun elimistöön.

Tutkimus ilmestyi tiedejulkaisussa Science Translational Medicine.