Suola vie suojan

Suolan liikakäyttö voi heikentää elimistön kykyä puolustautua taudeilta.

Tiede 03.04.2020 06:00
Lassi Lapintie
Suomalaismiehet syövät suolaa tuplasti suositeltua enemmän.
Suomalaismiehet syövät suolaa tuplasti suositeltua enemmän. © MARJA AIRIO/LK

Pandemian aikakaudella terveen immuunijärjestelmän merkitys korostuu. Tuoreen tutkimuksen mukaan siihen voi vaikuttaa ruokavaliolla.

Liika suolan käyttö ruoassa on tunnetusti pahaksi verenpaineelle, mutta saksalaistutkimuksen mukaan se haittaa myös immuunijärjestelmän toimintaa.

Bonnin yliopiston johtamassa tutkimuksessa hiirille syötettiin hyvin suolaista ruokavaliota. Epäterveellistä ruokaa syöneet eläimet kärsivät muita useammin bakteeri-infektioista.

”Näiden eläinten pernassa ja maksassa laskimme 100–1 000 kertaa tavallista enemmän taudinaiheuttajia”, johtava tutkija Katarzyna Jobin kertoo.

Tutkimuksessa testattiin myös vapaaehtoisia ihmisiä, jotka söivät kuusi grammaa tavallista enemmän suolaa vuorokaudessa. Myös heidän immuunivasteensa heikentyi. Immuunijärjestelmää heikentävä vaikutus johtui munuaisissa muodostuvista yhdisteistä, jotka heikentävät jyvässoluina tunnettujen immuunisolujen toimintaa.

Sisältö