Valailla vauvabuumi

Aikoinaan sukupuuton partaalla olleet ryhävalaat lisääntyvät vauhdilla.

Tiede 11.05.2018 06:00
Lassi Lapintie
Ryhävalas on palannut elinvoimaisten lajien joukkoon.
Ryhävalas on palannut elinvoimaisten lajien joukkoon. © TONY KARACSONYI / AP / LK

Ryhävalas oli eniten valaanpyynnistä kärsineitä lajeja, joka oli pitkään vaarassa kuolla sukupuuttoon ennen kaupallisen valaanpyynnin kansainvälistä kieltoa 1980-luvulla.

Valaanpyynnin huippuvuosina Etelämantereen ryhävalaat olivat pyytäjille helppoja saaliita, sillä eläimet kerääntyivät suojaisiin lahtiin ja kelluivat kuollessaan.

Kansainväliset suojelutoimet ovat kuitenkin palauttaneet ryhävalaat elinvoimaisten lajien joukkoon. Nyt tutkijat raportoivat, että Antarktiksen niemimaan ryhävalaat lisääntyvät vauhdilla.

Niemimaan länsipuolella vuosina 2010–2016 otettujen kudosnäytteiden perusteella yli puolet naarasvalaista on tiineinä. Useilla näistä oli jo mukanaan poikanen edellisvuodelta.

Tutkijat ottivat kuuden vuoden seurannan aikana näytteitä yhteensä 239 uroksesta ja 268 naaraasta, joista keskimäärin 63,5 prosenttia oli tiineenä seurantajakson aikana.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö