Siru aivoissa palautti halvaantuneelle tunnon

Laite auttoi tunnustelemaan asioita robottikädellä.

aistit
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aivoimplantti toi halvaantuneelle miehelle tunnon takaisin käsiin, kävi ilmi Science Translational Medicinessä julkaistusta tutkimuksesta. Miehen mukaan tuntemukset muistuttivat hyvin paljon luonnollista kosketusta.

Laitteen ansiosta mies saattoi tuntea robottikäden avulla. Kokeilu valaa uskoa siihen, että neuroproteeseiksi kutsuttujen keinotekoisten raajojen tunto on parannettavissa lähes luonnolliselle tasolle.

Aivoihin istutettavat sirut stimuloivat aivokuoren tuntoalueiden hermosoluja sähköisesti luodakseen vaikutelman kosketuksesta. Menetelmä on vaikuttanut lupaavalta eläinkokeissa, mutta kuinka luonnollisilta ja aidoilta aistimukset tuntuvat, on ollut toistaiseksi avoin kysymys.

Pittsburghin yliopiston tutkija Sharlene Flesher kollegoineen tutki 28-vuotiaan kaularangan vaurion takia neliraajahalvaantuneen miehen tuntoaistimuksia. Miehelle oli asennettu elektrodeja tuntoaistimuksia käsistä ja muualta vastaanottavalle somatosensoriselle alueelle.

Alueen sähköinen stimulointi ohitti selkäydinvaurion ja synnytti erilaisia tuntemuksia, kuten lämmön tai paineen kokemuksen, jonka alkuperän potilas koki olevan oikean käden sormien tyvessä.