Silmät kiinni ja tietoa tajuntaan – tutkijat uskovat, että ihminen voidaan saada oppimaan unissaan

Uni on tärkeä osa oppimista, sillä se muokkaa hermoverkostoa.

aivotutkimus
Teksti
Anssi Koskinen

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Jo kymmenen vuoden kuluessa voi käytössä olla sovelluksia, joiden avulla uniaikaa voidaan käyttää hyväksi uuden oppimiseen, uskoo professori Anu-Katriina Pesonen Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta.

Tutkimuksissa on jo saatu alustavaa näyttöä siitä, että unessa voidaan tehostaa muistamista. Näin voidaan tehdä esimerkiksi niin, että opiskeluun liitetään ääni- tai hajuärsyke, ja kun unessa altistetaan samalle ärsykkeelle, niin aivot palaavat nukkuessakin opiskeltavaan asiaan.

”Unessa olijaa ei saa herättää, mutta ärsykekynnys pitää ylittää. Aivomekanismit suojaavat ulkoisilta ärsykkeiltä unen aikana”, Pesonen sanoo.

Ärsykkeen käyttö unen aikana voisi Pesosen mukaan auttaa mekaanisessa muistamisessa, eli esimerkiksi vieraan kielten sanojen opiskelussa. Myös motorista muistia voisi hänen mukaansa parantaa nukkuessa. Tulevaisuudessa huippu-urheilijat voisivat siis käydä läpi suorituksiaan yöllä.