Ravintolisä ei ravitse

Pilleristä saatu vitamiini ei edistä terveyttä samalla tavalla kuin osana ruokavaliota saatu.

tiede
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ravintolisistä ei ole monipuolisen ja terveellisen ruokavalion korvikkeeksi, esittää uusi Tuftsin yliopiston tutkimus Yhdysvalloista.

Yli 27 000 amerikkalaisen aineistosta tehdyn tutkimuksen perusteella ravintolisillä ei ollut vaikutusta kuolleisuuteen, vaikka ruoasta saatuna samat ravinteet olivatkin hyödyksi.

Kalsiumlisien kohdalla vaikutus oli jopa kielteinen. Kalsiumin liikakäyttö ravintolisien avulla saattaa kasvattaa syöpään kuolemisen riskiä.

Osana ruokaa saatuna A- ja K-vitamiinit, magnesium sekä sinkki pienensivät kuolleisuutta, mutta ravintolisistä saatuina samat aineet eivät koituneet hyödyksi.