Raskaus ja alkoholi: Lasillinenkin on liikaa – miten suojella sikiötä?

Nina Kaminen-Ahola tutkii, kuinka viina vaikuttaa kehittyvään sikiöön.

alkoholi
Teksti
Tiina Raevaara
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suljen nauhurin liian aikaisin.

Nina Kaminen-Ahola haluaa sanoa vielä jotain. ”Kysyit aiemmin, ahdistunko koskaan tutkimusaiheestani”, hän muistuttaa. ”Sanoin, että en. Mutta oikeastaan joskus ahdistun.”

Yritän saada nauhurin takaisin päälle. Haastateltava on nimittäin huomattavan liikuttunut.

Hän kertoo, miten istui odottamassa synnytysosaston käytävällä, niin kuin on istunut monet kerrat. Hänen tutkimusryhmänsä tarvitsee heti synnyttämisen jälkeen otettavia näytteitä istukoista, joten hälytyksiä synnytysosastolle tulee joskus parikin päivässä.

”Huoneessa oli syntymässä lapsi, jonka äiti oli käyttänyt alkoholia koko odotusajan, ja lapsi lähtisi adoptioon heti syntymänsä jälkeen.”