Punaisen lihan syömistä ei sittenkään tarvitse vähentää, esittävät tutkijat – ainakaan terveyssyistä

Punaisen lihan ja lihajalosteiden pelätään aiheuttavan syöpää, mutta uusi tutkimus esittää vastaväitteen.
Tiede 1.10.2019 20:45
© RONI REKOMAA/Lehtikuva

Lihansyönnin terveysvaikutukset ovat puhuttaneet tieteessä viime vuosina, ja erityisesti punaisen lihan ja lihajalosteiden – kuten makkaran – on katsottu olevan yhteydessä syöpään ja muihin sairauksiin.

Lihan pelkoon herättiin erityisesti vuonna 2015, kun kansainvälisen terveysjärjestö WHO:n alainen syöpäjärjestö IARC asetti lihajalosteet  syöpää aiheuttavien aineiden kategoriaan 1. Samaan joukkoon kuuluvat muun muassa plutonium ja tupakka. Punainen liha puolestaan on kategoriassa 2A eli syöpää todennäköisesti aiheuttava aine.

IARC kuitenkin korosti, että kyse ei ole siitä, että lihan syöpäriski olisi yhtä suuri kuin vaikkapa tupakan.