Säteilystä verisyöpä

Suomalaistutkimuksen mukaan pienikin määrä taustasäteilyä kasvattaa lapsuuden leukemian riskiä.

Tiede 27.09.2019 06:00
Lassi Lapintie
Suomessa on noin 50 uutta lasten leukemiatapausta vuodessa.
Suomessa on noin 50 uutta lasten leukemiatapausta vuodessa. © ANTTI AIMO-KOIVISTO / LK

Lapsuuden leukemia on erittäin harvinainen sairaus, joka voi tuhota epäonnisen perheen elämän.

Taudin perimmäiset syyt ovat pitkälti tuntemattomia, mutta radioaktiivisista aineista lähtevän ionisoivan säteilyn suurten annosten tiedetään kasvattavan sairastumisen riskiä.

”On esitetty erilaisia arvioita siitä, onko joku raja-arvo, jonka alapuolella säteily ei ole enää haitallista, ja sitten on ääripääajatuksia, että voisivatko ihan pienimmät annokset olla jopa suojelevia”.

Näin kertoo lääketieteen lisensiaatti Atte Nikkilä, joka väittelee perjantaina 27. syyskuuta Tampereen yliopistossa.

Nikkilän osana yliopiston tutkijaryhmää tekemä väitöskirja tukee käsitystä siitä, että pienetkin säteilyannokset kasvattavat lasten leukemiariskiä.

 

Tutkimusaineistoon kuuluivat kaikki Suomessa leukemiaan sairastuneet yli tuhat lasta vuosilta 1990–2011. Heitä verrattiin noin kolminkertaiseen määrään terveitä lapsia.

Sisältö