Pienet selviytyjät

hoito
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
keskonen

Keskosten hoito on edennyt Suomessa jättiharppauksin. Tavoitteena ei enää ole pelkkä henkiinjääminen, vaan terve lapsi, sanoo ylilääkäri Liisa Lehtonen.

Teksti Pekka Anttila
Kuva Hannu Lindroos
(SK 44/2007)

Maria-äiti vaihtaa ensimmäistä kertaa vaippaa kymmenen päivän ikäiselle Johannalle. Kahden lapsen kokeneelle äidille tehtävä ei periaatteessa ole vaikea. Pulmia aiheuttaa se, että raskausviikolla 24 syntynyt Johanna painaa vain 750 grammaa. Hän nukkuu keskoskaapissa Turun yliopistosairaalan keskosten teho-osastolla.

Kuusi kerrosta alempana tavallisella synnytysosastolla vauvat tulevat maailmaan tavallisesti raskausviikolla 40 ja painavat syntyessään noin 3,4 kiloa.

Viereisessä kaapissa itkustaa vienosti toinen samanikäinen keskonen. Johanna ei pysty itkemään, sillä hänellä on vielä hengitysputki henkitorvessaan eilisen leikkauksen vuoksi. Sydänleikkauksessa suljettiin avoimeksi jäänyt valtimotiehyt.

Johannan pään takana sijaitseva monitori näyttää verenpaineen: 41/25.

Pienistä pienimpien keskosten hoito kehittyy Suomessa jättiläisen askelin. Varsinkin Turun yliopistosairaala on pystynyt pienentämään pysyvästi vammautuvien keskosten määrää rajusti, hoitotulokset ovat kansainvälistä huippuluokkaa.

Turussa tutkittuja hoitokäytäntöjä sovelletaan nyt myös muissa keskosia hoitavissa sairaaloissa Suomessa.

Turun yliopistosairaalassa seurataan alle 1 500 gramman painoisina syntyneiden riskilasten käyttäytymistä ja toimintakykyä ns. Pipari-hankkeessa. Siinä tutkitaan 300 pikkukeskosen kehitysennustetta sekä siihen vaikuttavia suojaavia tekijöitä ja riskitekijöitä.

Sairaalan vastasyntyneiden teho-osaston ylilääkäri Liisa Lehtonen kertoo, että hankkeessa selvitetään myös poikkeavan kehityksen varhaisia piirteitä.

“Tällä tavalla voimme valikoida jo hyvin varhaisessa vaiheessa ne lapset, jotka tarvitsevat tarkempaa seurantaa ja mahdollisesti kuntoutusta. Keskosena syntyneille tehdään esimerkiksi aivojen magneettikuvaus lasketussa ajassa sekä tarkat neuropsykologiset testaukset yhden, kahden ja viiden vuoden iässä”, Lehtonen sanoo.

Erilaisten riskitekijöiden mittaaminen aloitetaan jo raskauden aikana.

“Olemme pystyneet selvittämään, miten istukan vajaatoiminta, istukan tulehdus tai äidin mahdollinen päihteiden käyttö vaikuttavat keskoslasten kehitykseen. Esimerkiksi istukan vajaatoiminta saattaa pienentää keskosen aivojen tilavuutta.”

Yksi merkittävä tutkimuskohde on äidin ja lapsen välinen vuorovaikutus. Läheisellä suhteella saattaa olla keskosuuden riskejä tasoittava, suojaava vaikutus.

Hellävaraisempaa hoitoa

Liisa Lehtonen painottaa, että Turussa saadut hyvät tulokset eivät ole Pipari-hankkeen ansiota. Oikeastaan päinvastoin: hankkeesta saadut hyvät tulokset ovat vain osoittaneet, että hoitokäytäntöjä on muutettu oikeaan suuntaan.

“Aikoinaan keskosia opittiin pelastamaan elämälle antamalla heille tehohoitoa. Mutta siinä mentiin yli: tehohoito oli liian aggressiivista ja sitä annettiin ehkä liian monelle lapselle.”

“Nyt osaamme valikoida paremmin ne lapset, jotka oikeasti tarvitsevat intensiivistä tehohoitoa ja toisaalta ne, jotka selviävät hellävaraisemmalla hoidolla. Lasten kehitysennustetta on parannettu huomattavasti sen avulla, että hoidot ovat kehittyneet hienovaraisempaan suuntaan.”

Johannan huoneessa huomaa, että hoitoon kuuluvat sellaisetkin asiat kuin rauhallinen ja hämärä huone sekä lämmin ja pehmeä viltti keskoskaapissa.

Liisa Lehtosen mukaan monet tekijät ovat vaikuttaneet pikkukeskosten hoitotuloksiin. Yliopistosairaalassa on muun muassa ryhmä vastasyntyneiden tehohoitoon perehtyneitä lääkäreitä, joista joku päivystää aina. Tärkeää on myös kokeneiden hoitajien vuosien pitkäjänteinen työ vastasyntyneiden teho-osastolla.

“Olemme lisäksi tehneet muutoksia hoitolinjoissa esimerkiksi sen suhteen, millaisia keskosia laitetaan hengityskoneeseen ja miten pitkäksi aikaa. Ja kuinka usein käytetään hengityskonetta turvallisempaa nenäylipainehoitoa ja missä vaiheessa.”

Tulokset alkavat näkyä. Esimerkiksi vuonna 2001 aloitetussa Pipari-tutkimuksen älykkyystestissä mitattiin yli sadan pikkukeskosena syntyneen lapsen kielellisiä taitoja, muistia ja loogista päättelykykyä, kun he olivat varttuneet kaksivuotiaiksi.

“Hämmästyttävää oli, että heidän älyllisen kehityksen osionsa pistemäärä ylitti amerikkalaisen normaalipopulaation keskiarvon. Heillä siis menee paremmin kuin amerikkalaisilla keskimäärin.”

Keskosten selviytymisestä kouluiässä ei kuitenkaan tiedetä vielä mitään.

“Se on yksi Pipari-hankkeen tavoitteista; että pystyisimme sanomaan 24 viikon ikäisen keskosen vanhemmille, millä todennäköisyydellä heidän lapsensa pärjää tavallisessa koulussa. Ja kuinka paljon hänellä mahdollisesti tulee olemaan keskittymis- ja ylivilkkausongelmia.”

Pipari-tutkimus on poikimassa kuusi väitöskirjaa Turun yliopistossa.