Kelttien kemut

Tutkijat selvittivät kemiallisella analyysillä, mitä yli 2 000 vuotta sitten eläneet keltit ruukuistaan joivat.

Tiede 20.06.2019 06:00
Lassi Lapintie

Britanniasta löydetty kelttien ruukku ajanlaskun alun tietämiltä. © MVPHOTOS

Alkoholin juominen on kuulunut lähes jokaiseen ihmiskulttuuriin maanviljelyn keksimisestä lähtien, ja uusilla tutkimustekniikoilla muinaisten juomatavoista saadaan yhä selvempi kuva.

Uudessa saksalaistutkimuksessa Münchenin Ludwig-Maximilians-yliopistosta ja Tübingenin yliopistosta selvitettiin yli kaksi vuosituhatta sitten eläneiden kelttien juomatavat. Tässä onnistuttiin ikivanhojen ruukkujen ja juoma-astioiden kemiallisella analyysillä.

Keltit olivat laaja ryhmä sukulaiskieliä puhuneita kansoja, jotka elivät keskisessä Euroopassa ensimmäisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua. Saksalaistutkijat halusivat selvittää, miten tuon ajan Välimeren kulttuurien juomatavat vaikuttivat pohjoisiin naapureihin.

 

Saksalaisten tutkijoiden aineistoon kuului kelttien jäämistöistä löydettyjä ruukkuja ja astioita, jotka on tuotu alueelle Kreikasta noin 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö