Lyhyet lennot pannaan

Enemmistö kyselyn vastaajista kannatti lyhyiden lentojen täyskieltoa ilmaston takia.

tiede
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eurooppalaiset ovat koronapandemiassa saaneet tottua koviinkin valtioiden asettamiin rajoituksiin taudin tukahduttamiseksi. Uuden kyselytutkimuksen mukaan voimakkaat toimet saavat kannatusta myös ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Oxfordin yliopiston ja kyselyalusta EUpinionin syyskuussa 2020 toteuttamassa kyselyssä kaksi kolmesta vastaajasta tuki lyhyen matkan lentoliikenteen täyskieltoa. Lyhyinä lentoja pidettiin, jos niiden määränpää on alle 12 tunnin junamatkan päässä lähtöpaikasta.

Yli puolet vastaajista tuki myös sitä, että kaupunkien keskustat pyhitettäisiin jatkossa jalankulkijoille. Sama määrä oli valmis vähentämään omaa autoiluaan. Kun vastaajille oli kerrottu lihantuotannon vaikutuksesta ilmastonmuutokseen, kaksi kolmesta kertoi olevansa valmis vähentämään lihansyöntiään.

Osana samaa tutkimushanketta maaliskuussa tehtiin kysely, jossa vastaajat vaativat Euroopan unionilta enemmän toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Tuolloin vastaajat eivät olleet yhtä halukkaita muuttamaan elintapojaan.