Miljardin euron puhallus

Karri Kokko
Tiede 13.5.2007 16:37

Huippuyliopisto on liian kallis kokeilu, kirjoittaa professori Juhani Iivari puheenvuorossaan. Lue kirjoitus ja osallistu keskusteluun.

Kolmen yliopiston rehtorit perustelivat (SK 17/2007) ”huippuyliopistoa”. Kun hanke on edennyt aina hallitusohjelmaan saakka, puheenvuoro on yllättävä. Siinä hanke on verhottu kansalliseksi, joka ei kilpaile muiden yliopistojen kanssa.

Imiessään lahjakkaimmat opiskelijat ja tutkijat se tulisi kuitenkin näivettämään muut. Yliopistolaitos jakaantuisi vähintään kaksitasoiseksi, jossa ”huippuyliopisto” olisi valtiovallan ja elinkeinoelämän erityissuojeluksessa. Siitä tulisi eliittiyliopisto, jossa suoritettu tutkinto olisi de facto -edellytys johtaviin asemiin yhteiskunnassa.

Hanke olettaa, että tutkimuksen tasoa voidaan parantaa hallinnollisin toimenpitein. Rehtorit korostavat manageriaalista hallinto- ja johtamisjärjestelmää ikään kuin se olisi kriittinen huippututkimuksen edellytys. Kuitenkin Oxfordin yliopisto vastikään hylkäsi managerialistisen hallintouudistuksen.

Suomen kyky kilpailla ulkomaalaisista huippututkijoista on hyvin rajallinen. Kaupan ja tekniikan aloilla heille pitäisi maksaa vähintään kolminkertaisesti verrattuna palkkaan, joka nykyisin voidaan maksaa professoreille Suomessa. Ilmeisesti ”huippuyliopiston” säätiömalli tekee mahdolliseksi irtaantua valtion palkkaluokista. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että huippututkijoille maksetaan huippupalkkoja. Odotankin päivää, jolloin heille maksetaan enemmän kuin yliopistojen rehtoreille.

Rahalla ei voida taata huippututkimusta, mutta rahan puute voi estää sen. Rahan sijasta aivot ja aika ratkaisevat. Huipputiedemiehen ympärille voi syntyä huippututkimusta mihin päin Suomea tahansa. On vain luotava edellytykset.

Työskentelin 1990-luvulla Jyväskylässä, jonne olisi voinut syntyä kansainvälisen tason huippututkimuskeskittymä tietojenkäsittelytieteissä yhden huippuprofessorin ympärille. Näin ei kuitenkaan käynyt. Miksei? Kollegani joutui mukaan yliopistohallintoon ja käyttämään aikaansa rahoituksen hankkimiseen tutkimushankkeilleen. Muutamia vuosia myöhemmin hän siirtyi Yhdysvaltoihin. Siellä hänen tieteellinen tuottavuutensa on moninkertaistunut. Amerikassa on aikaakin enemmän.

”Huippuyliopisto”-hankkeen takana on ajatus, että yhdistämällä kolme yliopistoa syntyy synergiaetuja. Ne ovat pitkässä kuusessa. Huippututkija on yleensä suuntautunut enemmän tutkimusalaansa ja kansainväliseen tiedeyhteisöön kuin paikallisiin kollegoihinsa. Synergiaetua voidaan tietysti edistää kohdistamalla tutkimusrahoitusta hankkeisiin, jotka integroivat yhdistettäviä yliopistoja. Se on kuitenkin pois olemassa olevasta huippututkimuksesta, on hyvin riskialtista ja houkuttelee enemmän keskinkertaisuuksia kuin huippututkijoita. Vaarana on myös, että kansallinen tutkimusrahoitus suunnataan yhden ”huippuyliopiston” luomiseen.

Rehtorit esittävät, että kyseessä on radikaali kokeilu, jossa tavoitteena on yltää 10-15 vuodessa maailmanluokan tasolle. On jännää, että he näkevät näin pitkäkestoisen hankkeen vain kokeiluna. He ilmeisesti varautuvat siihen, ettei kansainväliseen huipputasoon päästä. Yksi ongelma on päästä eroon niistä sadoista jo nimitetyistä professoreista, jotka eivät ole mitään huippuja.

Kyseessä onkin kansalliseksi hankkeeksi verhottu miljardin euron välistäveto kolmen rehtorin edustamille yliopistoille. Miten tällainen puhallus on mahdollista demokraattisessa maassa ilman pohdintaa? Elinkeinoelämä sijoittakoon rahansa mihin haluaa, mutta että valtion myös pitäisi käyttää lähes miljardi euroa tällaiseen kokeiluun.

Vaihtoehtona olisi kehittää suomalainen ”huippuyliopisto” hajautetusti: tukemalla 10-15-vuotisella rahoituksella huippututkimuksen pesäkkeitä eri puolilla Suomea. Jaettakoon kyseisen miljardi rehdillä kilpailulla, ei Raimo Sailaksen sanelulla. Ansaitkoon kukin huippututkija ja -tutkimusryhmä huippuasemansa tutkimusansioillaan, ei Otaniemen osoitteella.

Juhani Iivari

Kirjoittaja on tietojenkäsittelytieteiden professori Oulun yliopistossa.

Tervetuloa reaalisosialismiin
Lue professori Mika Hannulan alkuperäinen kannanotto ja osallistu keskusteluun.