Magneetista apua tinnitukseen

Hermosolujen aktivointi kallon läpi lievitti korvien soimista.

magneettikentät
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kroonisesta tinnituksesta eli korvien soimisesta kärsiville ihmisille ei ole tähän asti ollut varsinaista hoitoa. Nyt JAMA Otolaryngology-Head & Neck Surgery -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kävi ilmi, että tinnitusoireilua voi lievittää toistuvalla transkraniaalisella magneettistimulaatiolla (rTMS).

Oregon Health & Science Universityn tutkijat aktivoivat kroonisesta tinnituksesta kärsivien koehenkilöiden aivojen hermosoluja kallon ulkopuolelta magneettikentän avulla. Heidän oireilunsa väheni merkittävästi lumeryhmään verrattuna.

Korvien soimisella tarkoitetaan vinkuvaa tai kohisevaa kuulohavaintoa, joka ei aiheudu ulkoisesta äänestä. Ajoittaisena se on hyvin yleinen, ja jatkuvana tinnitus vaivaa noin kymmentä prosenttia väestöstä. Kroonisesta tinnituksesta kärsivistä noin joka viides pitää korvien soimista merkittävänä elämänlaatua heikentävänä ongelmana.

Tutkija Robert Folmer kollegoineen satunnaisti 70 kroonisesta tinnituksesta kärsivää yksilöä saamaan joko 2 000 sähkömagneettista pulssia yhdellä hoitokerralla kymmenen perättäisen arkipäivän aikana tai lumehoitoa. Seuranta-arviot tehtiin 1, 2, 4, 13, ja 26 viikkoa viimeisen hoitokerran jälkeen.

Tutkijat huomasivat, että puolen vuoden jälkeen aktiivista rTMS-hoitoa saaneen ryhmän oireilu oli vähentynyt 31 prosenttia, kun lumehoitoryhmässä oireilu oli vähentynyt vain 7 prosentilla.