Maailmassa on yli kaksi miljardia ylipainoista ihmistä – yhä useampi kuolee liikakilojen takia

Lasten lihavuus yleistyy monissa maissa nopeammin kuin aikuisten, raportoi laaja tutkimus.
Tiede 13.6.2017 07:30
© Roos Koole / AP / Lehtikuva

Maapallon väestöstä 30 prosenttia on ylipainoisia tai lihavia, ja koko ajan pullistuva prosentti kuolee liikakilojen seurauksena ennen aikojaan, havainnoi The New England Journal of Medicinessä julkaistu tutkimus

Painava totuus paljastui, kun Washingtonin yliopiston tutkimusprojekti onki ja perkasi tietoja 195 maailman maasta tai alueesta vuosilta 1980–2015. Apuna käytettiin muun muassa tuoreinta Global Burden of Disease -aineistoa.

Vuonna 2015 liikakiloja kantoi peräti 2,2 miljardia lasta ja aikuista. Yli 600 miljoonan aikuisen ja lähes 108 miljoonan lapsen painoindeksi  eli bmi ylitti 30, mitä pidetään lihavuuden kynnyksenä. Ylipainoisen ihmisen bmi on 25–30.