Maailman väestönkasvu jatkuu 11 miljardiin – täällä eniten kasvua

Syntyvyys Afrikassa ei ole alentunut entiseen tapaan.

Afrikka
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vuosituhannen alussa näytti siltä, että väestöräjähdyksen uhka olisi ohi. Silloin eri tutkijaryhmät arvioivat, että maapallon väkiluku saavuttavaisi 9 miljardin huipun suunnilleen vuonna 2070, jonka jälkeen väkiluku saattaisi jopa kääntyä laskuun.

Vaikka 1960-luvulla pelättyä väestöpommia ei olekaan tulossa, ei myöskään runsaan kymmenen vuoden takaiseen optimismiin ole enää syytä.

“Maailman väestö kasvaa nykyisestä 7,3 miljardista ihmisestä 9,7 miljardiin vuonna 2050 ja 11,2 miljardiin vuosisadan lopussa”, kertoi YK:n väestötietokeskuksen johtaja John Wilmoth tilastotieteilijöiden kokouksessa Seattlessa.

YK:n uuden ennusteen mukaan väestönkasvu ei pysähdy tällä vuosisadalla, ellei Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tapahdu ennennäkemättömän suurta syntyvyyden laskua.

Väestönkasvu on taittunut lähes kaikkialla muualla, mutta juuri Afrikassa kasvu jatkuu nopeasti.

YK:n arvion mukaan todennäköisyys, että maailman väestönkasvu pysähtyy tällä vuosisadalla, on vain 23 prosenttia.

Wilmothin mukaan historialliseen kokemukseen perustuva väestönmuutoksen mallit osoittavat, että maailman väkiluku vuonna 2100 olisi todennäköisimmin haarukassa 9,5 miljardista 13,3 miljardiin.

Afrikan väkiluku olisi ennusteen mukaan vuosisadan loppuun mennessä 3,4 ja 5,6 miljardin välillä.

Ennuste on muuttunut, koska syntyvyys Afrikassa ei ole alentunut viime aikoina entiseen tapaan.

Hedelmällisyysluku on kyllä laskenut Afrikassakin viime vuosikymmenellä, mutta vain neljäsosalla siitä vauhdista, jolla se laski Aasiassa, latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla jo 1970-luvulla.

Joissakin Afrikan maissa hedelmällisyysluvun lasku on pysähtynyt.

YK ennustaa nyt runsasväestöisimmän Afrikan maan Nigerian kasvavan vuoteen 2100 mennessä nykyisestä 182 miljoonasta jopa 752 miljoonaan.