Lupaava suomalaistutkimus: Lääkehoito metaboliseen oireyhtymään?

Ylipaino yleistyy – MBOn riski kasvaa jo lapsilla.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Noin 40 prosenttia suomalaisista 45–64-vuotiasta miehistä ja 20 prosenttia saman ikäryhmän naisista sairastaa metabolista oireyhtymää (MBO).

MBO on useiden sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden – kuten kakkostyypin diabeteksen, lihavuuden, verenpainetaudin ja epäedullisten kolesteroliarvojen – kasauma.

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta selviää, että kasautuminen lisää kakkostyypin diabeteksen, sydäninfarktin ja verenkiertoelinsairauksista johtuvien ennenaikaisten kuolemien riskiä aikuisikäisillä.

Varsinaista tyyppioireilua metabolisessa oireyhtymässä ei ilmene, mutta sitä esiintyy harvoin laihoilla ihmisillä. Itä-Suomen yliopiston tutkimus osoitti, että riskitekijät kasautuvat lapsilla ja aikuisilla hyvin samankaltaisesti.

Ylipainon yleistyessä metabolisten riskitekijät ovat alkaneet kuormittaa yhä enemmän myös lapsia. Tutkijoiden mukaan MBO jatkuu todennäköisesti aikuisikään saakka, mikäli liikunta- ja ravitsemustottumukset eivät muutu lapsuusiällä parempaan suuntaan.