Lottoaja, varo mitä toivot: Raha tekee sinut röyhkeäksi

Kymmenet tutkimukset osoittavat, että raha muuttaa ihmistä – huonoon suuntaan.

moraali
Teksti
Kirsi Heikkinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jalankulkija odottaa suojatielle pääsyä. Hän haluaa varmistua, että lähestyvä auto ei aja päälle, jos hän jatkaa kadun yli. Laki kyllä käskee kuljettajien pysähtyä, mutta kaikki eivät niin tee. Jalankulkija toistaa yrityksensä 152 kertaa. Tarkkailija kirjaa ylös, miten eri autoilijat käyttäytyvät.

Kalifornian ja Toronton yliopistojen psykologiryhmän tekemässä kokeessa ilmeni, että halvimmilla autoilla ajavista jokainen pysähtyi suojatien eteen, mutta kalleimpien mallien kuskeista vain joka toinen. Kuljettajan ikä tai sukupuoli eivät vaikuttaneet jalankulkijan huomioimiseen.

Onko halvassa autossa paremmat jarrut? Vai onko luksusautojen kuljettajilla muita huonompi näkö?

Useissa eri tutkimuksissa muodostuneen käsityksen mukaan kyse on tavallaan jälkimmäisestä. Rikas ei yksinkertaisesti ota muiden tarpeita huomioon yhtä herkästi kuin vähävarainen.