Koronasta kausitauti

Koronavirus on tullut jäädäkseen, mutta ennen pitkää se muuttuu influenssan kaltaiseksi kausitaudiksi.

Tiede 18.09.2020 06:00
Lassi Lapintie
Huolellinen käsienpesu torjuu myös tavallisia flunssia.
Huolellinen käsienpesu torjuu myös tavallisia flunssia. © HANNU KIVIMÄKI/LK

Covid-19-tautia aiheuttava koronavirus jää ihmisen pysyväksi seuralaiseksi senkin jälkeen, kun varsinainen pandemia on päättynyt, arvioivat tutkijat.

Laumaimmuniteetin saavuttamisen jälkeen koronavirus muuttuu influenssan ja flunssan kaltaiseksi kausitaudiksi, kerrotaan tuoreessa ennusteessa. Tähän menee kuitenkin vielä aikaa, arvioivat Libanonin amerikkalaisen yliopiston ja Qatarin yliopiston tutkijat.

Ympäri vuoden jatkuva pandemia ei vielä näytä päättymisen merkkejä. Kasvosuojat, käsidesi ja etäisyyksien pitäminen on hyväksyttävä osaksi elämää.

”Covid-19 on tullut jäädäkseen ja aiheuttaa epidemioita ympäri vuoden, kunnes laumaimmuniteetti on saavutettu. Näin ollen kansan on opittava elämään sen kanssa”, toteaa tutkija Hassan Zaraket.

Avainsanat
Sisältö