Koronapandemia johtaa rikosaaltoon, jos historia toistuu – tutkija varoittaa kovista otteista

Sota-aikana myös väkivaltarikokset lähtivät kasvuun. Toisin kuin voisi luulla, rikoksentekijät eivät pääosin olleet rintamalta palanneita sotilaita.
Tiede 23.5.2020 12:00
Suomessa on Pohjoismaista vähiten vankeja sekä määrällisesti että väestöön suhteutettuna. © Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Koronapandemia lienee suurin Suomen kohtaama yhteiskunnallinen kriisi sitten 1990-luvun laman, ja jos historialliset trendit toistuvat, se tulee näkymään myös omaisuusrikosaaltona lähivuosina.

”Pahoin pelkään, että tämän pandemian seurauksena tulee omaisuusrikollisuuteen keskittyvä aalto. Historialliset ennusmerkit viittaavat siihen”, kertoo Suomen Kuvalehdelle tohtorikoulutettava Miikka Vuorela Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista.

Vuorela on tutkinut osana väitöskirjatyötään rikosmäärien ja rangaistusten ankaruuden välistä suhdetta Suomen ja muiden Pohjoismaiden historiassa.

Historiallisesti rikosmäärissä on aina nähty piikki kaikkien laajojen kriisien jälkimainingeissa. Jos taloudellisen selviämisen edellytykset heikkenevät, se näkyy erityisesti omaisuusrikosten kasvuna.

Jotain merkkejä tästä on jo näkyvissä myös koronakriisin kohdalla. Tilastokeskuksen huhtikuussa julkaisemien lukujen mukaan rikokset kasvoivat alkuvuonna 13,7 prosentilla viime vuoteen verrattuna.

Omaisuusrikoksissa kasvua oli peräti 20 prosenttia. Tilaston tarkasteluväli oli tammikuun alusta maaliskuun loppuun, eli kriisin kokonaisuus ei vielä näy siinä.

 

Vuorelan mukaan on hyvin vaikea arvioida, miten paljon omaisuusrikollisuus lisääntyy, koska vielä ei tiedetä, miten pitkä koronaviruksen aiheuttamasta talouskriisistä tulee.

”Mitä pidempään se jatkuu ja mitä syvempi siitä tulee, sitä enemmän omaisuusrikollisuus tulee kasvamaan. Tämä on se, mitä historian esimerkkien avulla voidaan ennustaa.”

Koronapandemia on kuitenkin Suomen historiassa osittain ainutlaatuinen, eikä sen vaikutuksia voi siten täysin ennustaa historiallisten esimerkkien pohjalta.

Tutkijan mukaan on uusi tilanne, että ihmiset joutuvat kriisissä pysyttelemään paljon kotonaan lähipiiriensä keskuudessa. Sen vaikutuksia esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaan ja muuhun helposti piiloon jäävään rikollisuuteen ei siis voi historiantutkimuksen pohjalta ennustaa.

Suomen siirtymä ankarasta rankaisijavaltiosta kevyemmän käden hyvinvointivaltioksi oli vuosikymmeniä kestänyt aatteellinen projekti.

Suomi oli suurimman osan 1900-lukua ankaran kriminaalipolitiikan maa. Vankilaan joutui herkemmin kuin läntisissä naapurimaissa ja vankeja oli selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Syynä tähän olivat Vuorelan mukaan yhteiskunnalliset levottomuudet ja niiden suitsiminen kovin ottein. Vuoden 1905 suurlakkovuodesta alkoi Suomessa poliittisten, sosiaalisten ja taloudellisten kriisien jakso, joka jatkui toisen maailmansodan yli.

Suomi kamppaili 40 vuotta yhteiskuntaa koetelleiden kriisien ja lisääntyneen rikollisuuden kanssa, ja aseena käytettiin ankaria rangaistuksia. Näiden vuosien politiikan varjo lankesi pitkälle, sillä vasta vuonna 1990 Suomen vankimäärät laskivat samalle tasolle muiden Pohjoismaiden kanssa.

Suomen siirtymä ankarasta rankaisijavaltiosta kevyemmän käden hyvinvointivaltioksi oli vuosikymmeniä kestänyt aatteellinen projekti. Pitkät vankeusrangaistukset nähtiin huonosti pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon sopivina, ja niitä alettiin lieventää asteittain.

”Tämä oli ideologinen valinta, joka liittyi hyvinvointivaltion nousuun 1960-luvulla. Suomessa omaksuttiin mantra, että hyvä sosiaalipolitiikka on parasta kriminaalipolitiikkaa”, Vuorela kertoo.

Nykyisin asetelma on kääntynyt päälaelleen, sillä Suomessa on Pohjoismaista vähiten vankeja sekä määrällisesti että väestöön suhteutettuna.

Vuonna 2018 päivittäisiä vankeja oli keskimäärin 2 910, eli koko Suomen vangittu väestö mahtuisi yhteen ruotsinlaivaan. Sataatuhatta asukasta kohden vankeja on Suomessa 53. Ero maailman eniten ihmisiä vangitsevaan Yhdysvaltoihin on noin 13-kertainen.

 

Käsitykset siitä, mikä on rikollista ovat vuosisatojen varrella muuttuneet. Esimerkiksi 1840-luvulla kolmanneksi yleisin tuomittu rikos oli salavuoteus eli naimattomien ihmisten välinen seksi, joka on sittemmin kadonnut rikosnimikkeenä länsimaisesta oikeuskäsityksestä.

Suomen kriisiaikojen rikollisuuden syitä olivat taloudellinen ahdinko, tulevaisuudennäkymien epävarmuus sekä sotien yhteydessä myös väkivallankäytön kynnyksen madaltuminen.

Rikollisuuden määrä ei sen sijaan näytä liittyvän rangaistusten ankaruuteen. Suomessa vankiluku oli melkein koko 1900-luvun Ruotsia korkeampi, mutta rikollisuuden määrä muuttui molemmissa maissa samalla tavalla.

Sekä Suomessa että Ruotsissa tilastoitu rikollisuus lisääntyi voimakkaasti 1950-luvulta 1990-luvun alkuun. Kriminaalipolitikan ankaruus ja rikosten määrä eivät Vuorelan mukaan korreloi keskenään.

Erilaiset kriisit ovat historiassa vaikuttaneet eri tavalla siihen, minkä tyyppinen rikollisuus lähtee kasvuun. Useimmat kriisit näkyvät omaisuusrikosten nousuna, mutta sota vaikuttaa myös väkivaltarikollisuuteen.

”Se erottaa sodan muista yhteiskunnallisista kriiseistä, kuten nälänhädistä ja talouskriiseistä, joilla on huomattavasti vähemmän vaikutusta väkivaltaan ja seuraukset keskittyvät omaisuusrikoksiin”, Vuorela kertoo.

Suomen historiasta tästä nähtiin vahvin esimerkki sisällissotaa seuranneessa väkivaltarikollisuuden aallossa. Toisin kuin voisi helposti luulla, rikoksentekijät eivät pääosin olleet rintamalta palanneita, vaan sodan raakuuksista innoitusta saanutta nuorempaa polvea.

”Sitä harjoittivat rintamalta palanneiden sijaan heitä nuoremmat miehet, jotka ihailivat näitä sotaan osallistuneita lähipiirinsä henkilöitä. He olivat omaksuneet sodan kautta hyväksyvämmän asenteen väkivaltaa kohtaan”, Vuorela sanoo.

 

Kun rikosten määrä kriisin seurauksena kasvaa, on yleinen reaktio vaatia kovempia rangaistuksia. Tällä polvirefleksillä ei kuitenkaan ole tieteellistä perustaa, ja se voi itse asiassa jopa pahentaa tilannetta, tutkija varoittaa.

”Kova kriminaalipolitiikka saattaa päin vastoin hidastaa toipumista siitä rikollisaallosta, koska kaikki eurot, jotka sijoitetaan vankiloihin, ovat samalla poissa jostain muualta, kuten sosiaaliturvasta.”

Vuorelan mukaan rangaistusten koventaminen on tehoton ratkaisu, sillä rikosaallot päättyvät luonnostaan. Kaikkien Suomen historiallisten kriisien jälkeiset rikosaallot ovat päättyneet vuosien sisällä.

”Nälkävuosienkin aiheuttama rikosaalto päättyi kolmessa vuodessa, ja se oli sentään syvimpiä kriisejä, joita yhteiskunta on koskaan kokenut.”

Vuorela toivookin, että kriminaalipolitiikan päättäjillä säilyisi maltti koronakriisin jälkipyykkiä pestäessä. Kriisejä seuraavien rikosaaltojen päättymistä ei historian tutkijan näkökulmasta voi jouduttaa rangaistuksia koventamalla.

Vuorelan tutkimuksen alkupisteeksi valikoitui vuosi 1809, koska sitä varhaisempia oikeustilastoja ei ole Suomessa saatavilla. Tutkimuksensa tilastot hän on kerännyt erilaisista arkistolähteistä ja viranomaisaineistoista sekä esimerkiksi Kansallisarkiston vankiluetteloista.