Kirjallisuusterapia auttaa masennukseen

Karri Kokko
Tiede 21.7.2008 15:44

Nykyaikaisen kirjallisuusterapian juuret ovat antiikin Kreikassa, jossa masennusta hoidettiin runoudella ja tanssilla. eino leinon patsas
Runoilija Eino Leinon patsas kukitettuna Helsingin Esplanadipuistossa.

Kirjat, kirjoittaminen ja keskustelu. Siinä ovat elementit, joista kirjallisuusterapia pelkistetysti koostuu.

Kirjallisuusterapiaryhmissä kaikille annetaan sama kaunokirjallinen teksti, joka on kimmokkeena ryhmäläisten omille teksteille. Omat tuotokset toimivat puolestaan yhteisen keskustelun pohjana.

Oululaisen psykologin ja kirjallisuusterapeutin Teija Jokipiin mukaan ryhmissä toimiminen soveltuu erityisen hyvin kirjallisuusterapiaan.

”Keskustelu on olennainen osa terapiaa. Silloin luettu teksti avautuu ehkä toisella tavalla kuin itse oli ajatellut. Usein se edistää oman itsensä ja oman tarinan hahmottumista, joka on terapian keskeinen tavoite”, Jokipii kuvailee.

Kirjallisuusterapiaan osallistuvan ei tarvitse olla kielellisesti lahjakas. Tavoitteena ei ole kaunis ja virheetön teksti.

”Ilmaisu saa olla kömpelöä ja viilaamatonta. Tuotosta tärkeämpää on prosessi, joka ihmisessä tapahtuu”, Jokipii sanoo.

Jokipii ohjaa kahdenlaisia ryhmiä. Lyhyessä terapiassa on kymmenen noin neljän tunnin mittaista kokoontumissa. Niissä hyödynnetään usein myös psykodraamamenetelmiä.

Pidemmät terapiat jatkuvat yli puolitoista vuotta. Ryhmät tapaavat viikoittain, pari tuntia kerrallaan. Ne ovat selkeämmin kirjallisuusterapiaa.

Oma motivaatio keskiössä

Yksi kirjallisuusterapian hyvä puoli on se, että se sopii kaikille.

”Kirjallisuusterapia on siinä mielessä turvallinen, että sitä voi käyttää myös psykoottisten ihmisten kanssa toisin kuin esimerkiksi psykodraamaa”, Jokipii hahmottelee.

Kirjallisuusterapiaa käytetään jonkin verran julkisissa palveluissa, esimerkiksi sairaaloissa ja mielenterveyden avohuollossa.

Jokipii puolestaan myy palveluitaan yksityisille ihmisille, jolloin terapiaryhmät eivät saa yhteiskunnan tukea. Terapiaan voi hakeutua kuka tahansa. Usein terapiaan hakeutuneita ihmisiä on kohdannut jokin iso kriisi. Sellaisia voivat olla avioero, työssä uupuminen tai läheisen kuolema. Toisille syy voi olla alakulo ja masentuneisuus.

Olennaista terapian vaikutuksen kannalta on se, että rohkenee kirjoittamaan nimenomaan vaikeista asioista, kokemuksista ja tunteista, joista muuten vaikenee. Oma motivaatio on erittäin tärkeä.

”Mitä rohkeammin terapiaan uskaltaa heittäytyä sitä enemmän siitä yleensä saa”, Jokipii toteaa.

Kirjallisuusterapia toteutetaan yleensä suljetuissa ryhmässä, jossa luottamuksellinen ilmapiiri on ehdoton edellytys. Jonkin verran on tarjolla myös yksilöterapiaa.

Tekstit ryhmän mukaan

Teija Jokipii käyttää terapiassa erilaisia tekstejä. Valintaa ohjaa se, millaisesta ryhmästä on kyse. Runot ovat usein käyttökelpoisia, sillä niissä yhdistyvät tunne ja konkreettinen arki.

”Eeva-Liisa Manner, Arja Tiainen, Maaria Leinonen”, Jokipii luettelee erityisen tuttuja runoilijoita.

Painottuminen suomalaisiin naisrunoilijoihin kertoo siitä, että suurin osa ryhmäläisistä on yleensä keski-ikäisiä naisia.

”He ovat usein käyttäneet elämänsä muiden ihmisten palvelemiseen. Keski-iässä he ehkä pysähtyvät miettimään, kuka oikein olen”, Jokipii kertoo.

Juuret antiikissa

Kirjallisuusterapian juuret ovat antiikin Kreikassa, jossa masennusta hoidettiin runoudella ja tanssilla. Omaksi terapiamuodokseen kirjallisuusterapia kehittyi Yhdysvalloissa ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Sotaveteraaneille järjestettiin lukemista, ja tätä toimintaa alettiin kutsua biblioterapiaksi.

Suomen ensimmäiset runoryhmiksi kutsutut ryhmät aloittivat toimintansa 1940-50-luvulla. Kirjallisuusterapiaa hyödynnettiin aluksi pääasiassa mielisairaaloissa. Suomen perustettiin kirjallisuusterapiayhdistys ensimmäisenä Euroopassa vuonna 1981.

Suomen kirjallisuusterapiayhdistyksessä on noin 140 jäsentä. Suomessa ei ole kirjallisuusterapeutin ammattiin johtavaa koulutusta. Helsingin yliopisto järjestää noin vuoden kestävää täydennyskoulutusta, jonka jälkeen opiskelijat voivat käyttää nimikettä kirjallisuusterapiaohjaaja. Täydennyskoulutukseen hakeutuvilla täytyy olla alalle sopiva pohjakoulutus. Usein kirjallisuusterapeutit ovat ammatiltaan esimerkiksi psykologeja, lääkäreitä, opettajia tai hoitoalan ammattilaisia.

Kirjallisuusterapia on Britanniaa lukuunottamatta harvinainen terapiamuoto muissa Euroopan maissa. Yhdysvalloissa on puolestaan omia kirjallisuusterapiakeskuksia ja kirjallisuusterapeutti on oma ammattinimike.

Kirjallisuusterapian teoreettinen tausta on kirjava. Siinä hyödynnetään vuorovaikutusta painottavia psykologisia teorioita.

Teksti Anna Leinonen (STT)

Kuva Pekka Sakki / LK