Kiinassa luotiin hiiriä, joiden vanhemmat ovat samaa sukupuolta

Kahden naarasvanhemman poikaset saatettiin terveinä maailmaan geenieditoinnin avulla.
Tiede 12.10.2018 14:45

Kahden naaraan synnyttämä hiiri omine poikasineen Kiinassa. © Leyun Wang

Kiinalaistutkijat ovat onnistuneet saattamaan maailmaan terveitä hiirenpoikasia, joiden geneettiset vanhemmat ovat samaa sukupuolta.

Kahdesta naarasvanhemmasta synnytetyt poikaset olivat lisääntymiskykyisiä ja saivat vuorostaan omia poikasiaan myöhemmin. Kokeilu tehtiin myös uroshiirillä, mutta niiden poikaset eivät eläneet paria päivää pidempään.

Koe tehtiin muokkaamalla hiirten kantasoluja nykyaikaisilla geenieditoinnin menetelmillä. Tutkijoiden mukaan kyseessä on läpimurtotutkimus, sillä aikaisemmat kokeilut nisäkkäiden kohdalla ovat epäonnistuneet.

Eläinmaailmassa jotkin matelijat, sammakkoeläimet ja kalat kykenevät lisääntymään muutenkin kuin perinteisen parittelun kautta, mutta nisäkkäillä se ei ole mahdollista.

 

”Olimme kiinnostuneita selvittämään, miksi nisäkkäät voivat lisääntyä vain seksuaalisesti”, kertoo tiedotteessa johtaviin tutkijoihin kuuluva Qi Zhou.

Ilman uroksen sukusolua tapahtuvaa lisääntymistä eläinmaailmassa kutsutaan partenogeneesiksi, eli neitseelliseksi lisääntymiseksi.

Uroshiirten kohdalla tutkijat joutuivat käyttämään monimutkaisempaa menetelmää, jossa kahden uroshiiren sukusolut hedelmöittivät munasolun, josta oli poistettu naaraan perimä.

Kokeilu tuotti 12 hiirenpoikasta, joiden geneettiset vanhemmat olivat uroksia. Näistä yksikään ei kuitenkaan selvinnyt kahta vuorokautta pidempään.

Kiinalaistutkijoiden mukaan menetelmää kehittämällä myös urosvanhemmista voidaan tuottaa terveitä ja lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

”Tämä tutkimus näyttää meille, mikä on mahdollista”, kertoo Zhou. ”Näimme, että viat kahden emon poikasissa voidaan korjata, ja myös esteet kahden isän poikasten luomisessa ovat ylitettävissä.”

 

Tutkijoiden mukaan menetelmää täytyy vielä kehittää, ennen kuin sitä voidaan käyttää muihin nisäkkäisiin. Eri lajien perimä aiheuttaa erilaisia ongelmia.

Geenimanipuloinnin ja kloonaamisen tutkimuksessa on nähty monia uusia askeleita Kiinassa. Viimeksi kiinalaistutkimus kohahdutti, kun tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa kloonaamaan kädellisen.

Kokeilu tehtiin samalla menetelmällä, jolla Dolly-lammas kloonattiin vuonna 1996. Kloonatut jaavanmakakit Zhong Zhong ja Hua Hua syntyivät alkuvuodesta 2018.

Hiirenpoikasilla tehdyn tutkimuksen tulokset julkistettiin 11. lokakuuta Cell Stem Cell -tiedejulkaisussa.