Käytetty hokema ei pidä paikkaansa – Jihadistiksi radikalisoituva voi usein taloudellisesti hyvin

Ranskassa arviolta 80 prosenttia islamisteista tulee ei-uskonnollisista perheistä.

Isis
Teksti
Lauri Seppälä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun terrorismin syistä väitellään, tyypillinen hokema on, että yhteiskunnallista syrjäytymistä estämällä voidaan samalla ehkäistä radikalisoitumista.

Vielä julkaisemattoman Maailmanpankin raportin mukaan työpaikka, töissä oleminen ja työyhteisö eivät estä radikalisoitumista jihadistiksi.

Aiheesta kirjoittaa NYR Daily.

Tutkimustuloksia ei ole julkaistu. Kun syytä siihen kysyttiin, eräs nimettömänä pysyttelevä Maailmanpankin tutkija vastasi: ”Asiakkaamme (hallitukset) eivät pitäisi niistä, koska he ovat satsanneet liian paljon tähän ideaan.”

Myöskään aiemmat tuomiot esimerkiksi Al-Qaida -yhteyksistä eivät ole toimineet merkittävänä pelotteena Isisiin liittymiselle.