Isä, luota itseesi! – Isän rooliin sopeutuminen ehkäisee lasten käytöshäiriöitä

Isän luottamus omaan vanhemmuuteen on tärkeämpää kuin lapsen kanssa vietetyn ajan määrä, osoittaa Oxfordin yliopiston tutkimus.

isyys
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Mitä enemmän isä käyttää aikaa lastensa hoitoon ja kasvatukseen, sitä vähemmän lapsilla on käyttäytymishäiriöitä 10-vuotiaana. Mutta vielä enemmän lasten tasapainoista kehitystä ennustaa se, miten isä on sopeutunut uuteen rooliinsa vanhempana, kävi ilmi BMJ Open -lehdessä julkaistusta Oxfordin yliopiston tutkimuksesta.

Käyttäytymishäiriöt esiteini-iässä puolestaan ennustavat ongelmia myöhemmässä kehityksessä ja opinnoissa.

Tutkijat seurasivat yli 10 000 lapsen terveyttä ja kehitystä 11 vuoden ajan. Mukaan valikoitiin vain lapsia, joiden vanhemmat asuivat yhdessä, kun lapsi oli kahdeksan kuukauden iässä. Tässä vaiheessa vanhemmat täyttivät kyselyn, joka mittasi isän ja äidin asenteita vanhemmuuteen, lastenhoitoon käytettyä aikaa, lasten käyttäytymistä ja kehitystä sekä perheen koulutusta ja tulotasoa.

Lasten käyttäytymistä arvioitiin kyselyllä, kun he olivat 9- ja 11-vuotiaita. Kysely mittasi käyttäytymisongelmia, hyperaktiivisuutta, ongelmia suhteissa ikätovereihin sekä sosiaalisuutta.