Ilmastoraportti ei yllätä tutkijoita

Jukka Ukkola
Tiede 10.5.2007 09:49

Maailman ilmastokeskustelussa alkaa tänään uusi vaihe, kun hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n neljännen arviointiraportin ensimmäinen tiivistelmä julkistetaan. Aiempia raportteja on käytetty pohjana muun muassa YK:n ja Kioton ilmastosopimuksissa.

Kovin suuresta muutoksesta keskusteluun ei näytä olevan kysymys raportista vuotaneiden ennakkotietojen mukaan. Raportti on ollut periaatteessa salainen tähän saakka, mutta siitä on näkynyt väliaikatietoja sekä internetissä että lehdistössä jo kuukausien ajan.

Ilmastonmuutoksen katsotaan jatkuvan suunnilleen ennallaan, ehkä ei aivan yhtä dramaattisena kuin aiemmin on arvioitu. Hiilidioksidipäästöt lisääntyvät, kuten ovat lisääntyneet 1950-luvulta lähtien. Maapallon lämpötila nousee edelleen, ehkä 3-4 astetta vuosisadassa. Suomessa ja muualla pohjoisessa peukalosäännöksi käy se, että ilmasto lämpenee puolitoista kertaa nopeammin kuin koko maapallolla – talvisin enemmänkin. Lisäksi sateet lisääntyvät Pohjois-Euroopassa, nekin erityisesti talvella, kun taas Etelä-Eurooppaa vaivaa kuivuus.

Neljännestä raportista löytyy myös jotain positiivista: merenpinta kohoaa uuden arvion mukaan vähemmän kuin ennen luultiin ja toiseksi tärkein kasvihuonekaasu, metaani, näyttää lisääntyvän hitaammin kuin on oletettu. Harmittava puoli tässä ilouutisessa on kuitenkin se, ettei tiedetä, mistä hidastuminen johtuu.

”IPCC on ottanut yleensäkin aika maltillisen linjan. Ainakaan tiedemiehille siinä ei ole paljon dramatiikkaa, vaan entiset näkemykset ovat vahvistuneet”, määrittelee raportin laadinnassa mukana ollut dosentti Jouni Räsänen Helsingin yliopistosta.

Arviota merenpinnan noususta on lievennetty, kun on saatu uutta tietoa vuoristojäätiköiden sulamisvauhdista, sanoo Räsänen. Hän kuitenkin myöntää, että tietoa esimerkiksi napa-alueiden ja Grönlannin jäätiköiden sulamisesta ei vieläkään tiedetä tarpeeksi. Jos ne sulaisivat kokonaan, valtamerten pinnat nousisivat lisäveden ja meriveden lämpölaajenemisen takia 6-7 metriä. IPCC:n raportissa puhutaan kuitenkin alle kymmenesosan vedennoususta, eikä sekään ainakaan yhtäkkisesti tapahdu”, Räsänen rauhoittelee. ”Kysymys on tietysti siitä, kiihtyykö sulaminen tulevaisuudessa.”

Kohti kasvihuonetta

Uusi raportti ei lopeta tiedemiesten kiistaa siitä, kuinka nopeasti ilmastonmuutos etenee, kuinka paljon siitä pitää lukea ihmisen toiminnan syyksi ja kuinka huolissaan olla. ”Virallisen” näkemyksen mukaan tiedeyhteisö on nykyisin lähes yksimielinen siitä, että maapallon ilmasto lämpenee poikkeuksellisen nopeasti, että se on ihmisen toiminnan syytä ja suuri uhka maapallon tulevaisuudelle. ”Joitakin vastarannan kiiskiä vielä on, mutta he eivät yleensä ole ilmastontutkijoita, vaan esimerkiksi geologeja ja insinöörejä”, sanoo Räsänen.

Hiilidioksidipäästöjen lisääntymisestä sinänsä ei ole eikä voikaan olla suurta erimielisyyttä, koska mittaukset osoittavat sen selvästi. Ennen teollistumisen alkua hiilidioksidia oli ilmassa noin 280 ppm (miljoonasosaa), tänä päivänä luku on 381 ppm. Vuonna 2100 hiilidioksidia ennustetaan olevan vähintään 550 ppm, pessimistisimmissä ennusteissa jopa 900 ppm. Sellainen ilmasto vastaisi sananmukaisesti kasvihuoneiden oloja – niissä ihanteelliseksi hiilidioksidin määräksi suositellaan 600 – 1000 ppm.

Rajuimmat ennusteet voivat toteutua siinä tapauksessa, että maailman talous kehittyy suhteellisen hyvin ja ulottuu myös kehitysmaihin, ja että valtaosa energiantarpeesta tyydytetään edelleen fossiilisilla polttoaineilla.

Suomen tunnetuimpiin ”vastarannan kiiskiin” kuuluva Åbo Akademin ympäristösuojelutekniikan dosentti Jarl Ahlbeck on samaa mieltä Räsäsen kanssa siitä, ettei raportti tarjoa tieteellisesti  varsinaisia uutisia – tulkinnat vain vaihtelevat. Hänkin arvioi uuden raportin olevan osin entisiä maltillisempi. ”Edellisellä kerralla ennustettu 5,8 asteen lämpötilan nousu sadassa vuodessa oli täyttä huuhaata”, sanoo Ahlbeck, joka määrittelee itsensä ”60-prosenttiseksi skeptikoksi”.

Hän pitää hiilidioksidin maksimiarvona sadan vuoden kuluttua 600 ppm:ää, mutta huomauttaa sen riippuvan hyvin monesta tulevaisuuden tapahtumasta, kuten öljyn riittävyydestä ja uusista energiamuodoista. ”Hiilidioksidi voisi nousta 1000 ppm:ään, jos öljy ei koskaan lopu – mutta nyt ei ole enää kymmeneen vuoteen löydetty uusia öljylähteitä.”

Ahlbeck oli IPCC:n edellisessä raportissa asiantuntijana nimenomaan hiilidioksidipäästöjen osalta, ja sanoo olevansa tyytyväinen, ettei hänen nimensä näy tämänkertaisessa raportissa. Hänen mielestään ”väärät mielipiteet lentävät roskiin, tai haudataan monisatasivuisen raportin sivulle 351” .

”Kahdentuhannen tutkijan nimissä ehkä esitetään konsensusta, mutta moniko heistä on todella mitannut esimerkiksi ilmaston lämpenemistä? Mukana on sosiologeja ja pappeja ja biologeja, mutta koko maailmassa on ehkä 30 ihmistä, jotka pystyvät sen laskemaan. Eikä vielä tiedetä edes sitä, miksi Suomessa oli jääkausi kymmenentuhatta vuotta sitten.”

Ahlbeck on yleensäkin sitä mieltä, että ilmastoraportista voidaan antaa ulospäin hyvin kapea kuva, joka riippuu siitä, ketkä muutamat henkilöt laativat päättäjille tarkoitetun tiivistelmän ja mitä he siinä painottavat. ”Valtavasta aineistosta voisi kirjoittaa vaikka mitä.”

Hän muistuttaa, että kun hirmumyrsky Katrinan jälkeen väitettiin myrskyjen lisääntyneen ilmastonmuutoksen takia, IPCC:n johtava hirmumyrskytutkija Chris Landsea erosi tehtävästään, koska väite oli täysin päinvastainen hänen tutkimustensa kanssa. Väitteen esittäjä oli Kevin Trenbreth, ilmastonmuutoksesta dramaattisia näkemyksiä esittäneen entisen varapresidentti Al Goren poliittisesti aktiivinen neuvonantaja.

Malleja vai kristallipalloja?

Ahlbeck ei luota myöskään IPCC:ssä käytettyihin ilmastomalleihin. Tietokoneilla voidaan pysäyttää Golf-virta tai vaikka poistaa Himalaja kartalta, mutta mallit peilaavat enemmänkin mallintajien uskoja kuin objektiivista tietoa, hän sanoo. ”Silti niille on annettu kristallipallon asema. Niitä ei käytetä tulevaisuuden ennustamiseen, vaan poliittisiin tarkoituksiin.”

”En tiedä, mistä ilmastokatastrofilla pelottelu johtuu – ehkä sillä on helppoa ja vaaratonta kerätä vihreitä pisteitä politiikassa. Olen jo monta vuotta odottanut tämän hysterian laantumista. Miksei olla yhtä huolissaan vaikkapa maailman nälänhädästä?”

Jouni Räsänen sen sijaan puolustaa ilmastomalleja ja kiistää niiden poliittisuuden. ”IPCC:n asia ei ole antaa poliittisia neuvoja.”

Viiden viime vuoden aikana on keskitytty erityisesti vertailemaan mallien herkkyyttä muutoksiin. Eri tahoilla laadittuja toisistaan riippumattomia malleja on käytössä parikymmentä, ja ne on Räsäsen mukaan laadittu parhaan käytettävissä olevan fysikaalisen tiedon perusteella. ”Eivät epäilijätkään ole esittäneet, mitä pitäisi tehdä paremmin.”

Hän tosin myöntää, että ilmaston ilmiöt ovat vaikeita käsiteltäviä, ja esimerkiksi pilvisyyden vaihteluita on hankala mallintaa. ”Yleinen suunta ja sen suuruusluokat näyttävät jotakuinkin oikeilta, mutta silti esimerkiksi lämpötilan muutosennusteissa voi olla edelleen yli kaksinkertaisia eroja.”

Kolme osaraporttia

Helmikuun alussa julkaistava neljännen ilmastonmuutosraportin ensimmäinen osa on päätöksentekijöille ja keskustelun pohjaksi tarkoitettu parikymmensivuinen lyhennelmä IPCC:n tieteellisen ryhmän työstä. Kokonaisena noin 600-sivuinen tiederaportti on odotettavissa toukokuussa. Raportin ensimmäisessä osassa on kaikkiaan 143 kirjoittajaa ja lisäksi joukko avustajia. Ainoa suomalainen tässä ryhmässä on Jouni Räsänen, ja työtä on Suomessa koordinoinut Ilmatieteen laitos.

Toinen osaraportti keskittyy ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, sopeutumiseen ja haavoittuvuuteen. Se valmistuu huhtikuussa. Suomessa siihen tarvittavaa seurantaa on koordinoinut Suomen ympäristökeskus SYKE.

Toukokuussa valmistuva kolmas raportti keskittyy ilmastonmuutoksen hillintään. Työssä on Suomesta mukana Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT.

Kaikki osaraportit julkaistaan kokonaisuudessaan toukokuussa. Lopullisen yhteenvetoraportin hyväksyy IPCC:n yleiskokous ensi marraskuussa.

Teksti Jukka Ukkola
SK 5/2007

Keskustelu