Emulgointiaineet saattavat aiheuttaa suolistosairauksia

”Eläinmallien tulosten yleistettävyys ihmiseen on aina kysymysmerkki”, sanoo suomalaistutkija.
Tiede 25.2.2015 20:00
Sipuliteemakkara. Emulgointiaineet merkitään E-koodeilla. © Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Ruokien lisäaineet ovat yleisesti ottaen mainettaan parempia, ja tutkimusnäytön perusteella luonnollinen lisäaine, kuten suola, on usein terveydelle paljon haitallisempi kuin sitä korvaava teollinen lisäaine, kuten natriumglutamaatti.

Nature-lehdessä julkaistun uuden tutkimuksen mukaan jalostettujen ruokien emulgointiaineet voivat kuitenkin lisätä metabolisen eli aineenvaihduntaan liittyvän oireyhtymän ja muiden kroonisten suolistosairauksien kuten Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolen tulehduksen riskiä.

Metabolinen oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa. Oireyhtymän aiheuttaa keskivartalolihavuus ja siihen diagnosoidun keskimääräinen sydän- ja verisuonisairauksien vaara on 23 kertaa suurempi kuin terveillä.

Georgian osavaltionyliopiston tutkijan Andrew Gewirtzin tutkimuksessa kävi ilmi, että pienet määrät emulgointiaineita saivat aikaan matala-asteista tulehdusta ja metabolista oireyhtymää normaaleilla hiirillä. Lisäksi ne aiheuttivat haavaisen paksusuolentulehduksen hiirille, jotka olivat sille jo alttiita.

Tutkijat epäilevät, että emulgointiaineet rikkovat suoliston mikrobien ja suoliston sisäpinnan solujen välisen rajapinnan, mikä johtaisi tulehdukseen ja sairauksiin.

 

Emulgointiaineet ovat vanhimpia ruoan lisäaineita, eikä niiden turvallisuutta ole tutkittu yhtä hyvin kuin nyt uusia lisäaineita.

”Eläinmallien tulosten yleistettävyys ihmiseen on aina kysymysmerkki”, muistuttaa Haartman-instituutin bakteriologian ja immunologian osaston tutkija, dosentti Anne Salonen.

Hiiren suolistomikrobisto poikkeaa Salosen mukaan merkittävästi ihmisen vastaavasta, mutta tutkimuksessa todetut bakteeristomuutokset ovat sellaisia, joita on aiemminkin yhdistetty bakteerikannan epäedullisiin muutoksiin.

”Eli niitä on todettu myös ihmisillä muun muassa metabolisten sairauksien että tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä.”