Ekokatastrofi kiihtyy valtamerillä

Karri Kokko
Tiede 25.2.2008 14:24

Vain kahdeskymmenesosa maailman valtameristä on liki luonnontilassa, nekin napa-alueiden jäisten olosuhteiden ansiosta. Ilmastonmuutos, ylikalastus ja saastuminen ovat pilanneet pahoin melkein puolet merialueista.meret ovat täynnä muovijätettä

Teksti Pertti Koskimies

Valtameret peittävät kaksi kolmasosaa maapallon pinnasta. Niitä on pidetty määrättömänä luonnonresurssina, jonka kalat, äyriäiset, levät ja monet muut antimet pystyisivät ruokkimaan isommankin ihmiskunnan.

Viime vuosikymmeninä on kuitenkin havahduttu siihen, että huipputehokkaat kalastusalukset pystyvät tyhjentämään kaloista laajatkin merialueet. Myös illuusio meristä äärettöminä kaatopaikkoina on osoittautunut vaaralliseksi.

Kattava tutkimus

Yhdysvaltalaisten, kanadalaisten ja brittiläisten tutkijoiden kokonaiskartoitus maailman merten tilasta julkaistiin helmikuussa. Tähän asti on seurattu suppeiden merialueiden tilaa tai yksittäisten ihmistoimien vaikutuksia.

Nyt 20 merentuntijaa kokosi yhteen valtavan määrän 17 erityyppisestä vaikutuksesta, joita ihminen aiheuttaa merissä, laivaliikenteestä kalastukseen ja rantarakentamisesta ilmastonmuutokseen. Aiempien tutkimusten ja tietokonemallien avulla pystyttiin ensi kerran mittaamaan neliökilometrin ruuduittain, miten huonossa kunnossa meret ovat.

Pahimmin pilaantuneita ovat esimerkiksi Pohjanmeri, Kiinanmeren etelä- ja itäosat, Karibianmeri, Välimeri, Punainen meri ja Persianlahti. Suhteellisesti luonnontilaisimpia ovat napamerien lisäksi Australian pohjoispuoliset ja Tyynenmeren läntiset vesialueet sekä pienet osat Afrikan ja Etelä-Amerikan rannikoita. Koralliriutoista ja jokisuistojen mangrovemetsistä suuri osa on pahoin tuhoutunut.

Tuore tutkimus meristä on jatkoa YK:n ympäristöohjelman UNEPin viime syksynä julkaisemalle GEO4-kartoitukselle. Se jo osoitti, miten surkeaan jamaan ihmiskunta on vain parinkymmenen GEO-projektivuoden aikana saanut paitsi meret myös koko vedenkierron.

Valtameret eivät ole erillinen saareke maapalloa. Ne ovat ilmaston tärkein säätelyjärjestelmä sekä hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen nielu. Kun merien lämpötila tai virtaukset muuttuvat vähänkin, on vaarana, että koko maapallon ilmastojärjestelmä menee entistä enemmän sekaisin.

Lohduttomia lukuja

Vuodesta 1961 lähtien merten keskilämpötila on noussut 3 000 metrin syvyyteen saakka. Meret ovat imeneet tähän mennessä yli 80 prosenttia ilmakehän lämpötilan noususta. Meret ovat siis elintärkeä puskuri ilmastonmuutosta vastaan, mutta miten paljon tahansa lämpöä nekään eivät voi imeä koko ekosysteemin vaurioitumatta katastrofaalisella tavalla.

Jo pelkkä lämpeneminen johtaa veden laajentumiseen ja merenpinnan nousuun, joka on kiihtynyt noin kaksinkertaiseksi – 3,1 millimetriin vuodessa – neljässäkymmenessä vuodessa, mistä on omat seurauksensa sekä ekosysteemeille että rannikoiden asutukselle.

UNEP korosti raportissaan myös sitä, että maapallon kalakannat ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin saalistilastoista eli noin 80 miljoonasta tonnista vuodessa voi päätellä.

Yhä tehokkaammat kalastuslaivastot pyydystävät yhä kauempana rannikosta, yhä syvemmistä vesistä ja yhä enemmän ravintoketjujen alkupään pieniä parvikaloja. Siitä huolimatta saaliit ovat monilla merialueilla kääntyneet laskuun. Vuonna 1955 kalastetuista 70 seuratusta kalakannasta enintään yksi romahti, 45 vuotta myöhemmin 1 400 kalakannasta joka viides.

Samalla pyyntimenetelmien tehostaminen johtaa siihen, että kun panostuksen lisääminen ei riitä edes kalansaaliin pitämiseen entisellä tasolla, kannat eivät pysty välttämättä elpymään edes rajujen kalastusrajoitusten jälkeen.

Kierre yltynee

Tuoreiden tutkimusten hätkähdyttävät tulokset kaikkien maailman merien rajuista muutoksista vain muutamien vuosikymmenten aikana toimivat toivottavasti hätähuutona niin poliitikoille kuin koko ihmiskunnalle, sillä olemme täydellisen riippuvaisia meristä.

Viime vuosina meristä puhuttaessa on keskitytty ilmastonmuutoksen aiheuttamiin uhkakuviin, kuten pohjoisen Jäämeren jääpeitteen katoamiseen tämän vuosisadan puoliväliin mennessä sekä mannerjäätiköiden sulamista seuraavaan merenpinnan nousuun ja suolapitoisuuden laskuun.

Meritilan kokonaiskartoitus muistuttaa, että samaan aikaan ilmastomuutoksen uhkakuvien lisäksi jatkamme merten pilaamista myös vanhoin konstein. Monin eri tavoin häirityt ekosysteemit ovat alttiimpia uusien muutosten haitallisille vaikutuksille, joten merten tuhon kierre luultavasti vain kiihtyy.

Meritutkimus myös vahvistaa jälleen sen biologeille tutun luonnonlain, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, ja erilaisten muutosten samanaikaiset vaikutukset usein toisiaan vahvistavia. Sitä paitsi luonto ei reagoi läheskään kaikkiin muutoksiin lineaarisesti. Muutoksen vauhti voi kiihtyä tietyn kynnysarvon jälkeen ja ruokkia itse itseään yhä vauhdikkaamman noidankehän tavoin, kuten on käynyt Itämeren pilaantumisen ja ilmastonmuutoksen kanssa.

Lisäksi monien toimiemme muutokset näkyvät vasta pitkän ajan perästä. Näin kävi esimerkiksi otsonikerroksen ohentuman ja hiilidioksidin kasvihuonevaikutuksen kanssa – nyt vaikuttavat ne päästöt, joita ilmakehään laskettiin kymmeniä vuosia sitten.

Tuskin nämäkään hätähuudot saavat päättäjiä, mediaa tai kansalaisia heräämään. Aiemmista ihan yhtä kuuluvista hätähuudoista huolimatta pörssikurssit, tekoaltaat ja poliitikkojen toisarvoiset toilailut hallitsevat otsikoita.

Ekokatastrofi kiihtyy niin merillä kuin maissa, mutta ketä kiinnostaa?

Kirjoitaja on filosofian lisensiaatti ja tietokirjailija.

(STT)
Kuva UNEP

Lue juttu napa-alueiden alta paljastuvista rikkauksista SK:sta 8/2008.

Osallistu keskusteluun
Viikon puheenaihe: Mitä olet tehnyt ilmastomuutoksen pystäyttämiseksi?