Einstein oli oikeassa – taas: yleinen suhteellisuusteoria pätee myös galaksien tasolla

Tutkijat mittasivat kokonaisen galaksin painovoiman aiheuttaman vääristymän avaruudessa.
Tiede 25.6.2018 18:45

Hubblen gravitaatiolinssistä ottamassa kuvassa näkyy, kuinka lähempänä oleva galaksi taivuttaa kauempana olevan valoa. © ESA/Hubble & NASA

Albert Einstein (1879–1955) on kiistatta kaikkien aikojen tunnetuin teoreettinen fyysikko. Einsteinin kehittämän yleisen suhteellisuusteorian pohjalta tehtyjä ennusteita todistetaan oikeiksi tähtitieteessä vielä vuosikymmeniä miehen kuoleman jälkeen.

Tuoreimmassa tällaisessa tutkimuksessa Einsteinin teorioiden todistettiin pätevän galaksien mittakaavassa.

Kansainvälinen tutkijaryhmä osoitti, että galaksin painovoima vääristää avaruutta juuri siten, miten Einstein ennusti vuosisataa aikaisemmin.

Tutkijaryhmä mittasi galaksin painovoiman vaikutuksia ympäröivään avaruuteen käyttämällä gravitaatiolinssiksi kutsuttua luonnonilmiötä. He käyttivät dataa, joka oli saatu Nasan avaruusteleskooppi Hubblesta ja Chilessä sijaitsevasta Euroopan eteläisen observatorion Very Large Telescope -teleskoopista.

"Yleinen suhteellisuusteoria ennustaa, että massiiviset kohteet vääristävät aika-avaruutta", kertoo tutkimusta johtanut Britannian Portsmouthin yliopiston kosmologisen instituutin tohtori Thomas Collett ryhmän tiedotteessa.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.