Delfiinillä on kymmenen ihmisen voimat

Suhteellisen pieni lihasmassa pystyy tuottamaan valtavan vauhdin.

delfiinit
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eläintieteilijä Sir James Gray ihmetteli 1930-luvulla delfiinien kykyä tuottaa jopa 20 solmun nopeus ja valtava kiihtyvyys suhteellisen pienellä lihasmassalla. Grayn mukaan delfiini ei kykenisi lihaksillaan tuottamaan riittävää työntövoimaa voittamaan veden vastusta.

Ratkaisuksi tähän niin sanottuun Grayn paradoksiin Sir James esitti, että delfiinien ihossa olisi tieteelle vielä tuntemattomia, veden vastusta vähentäviä ominaisuuksia.

West Chester Universityn tutkija Frank Fish osoitti kuitenkin Journal of Experimental Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa, ettei delfiinin uimataitoihin liity mitään paradoksia. Delfiinin lihakset vain tuottavat ihmisiin verrattuna aivan tavattoman suuria hetkellisiä ja pitkäkestoisia tehoja.

Fishin ryhmä kuvasi delfiinejä altaassa, jonka veteen oli paineilmalla saatu mikroskooppisia kuplia. Kun delfiinit uivat kuplaverhon läpi, liikkeiden tuottamat pyörteet tulivat näkyviin. Niistä voi arvioida delfiinien tuottamaa työntövoimaa.

Tutkijoiden laskelmien mukaan rauhallisella 12 kilometrin tuntivauhdilla uidessaan delfiinit tuottivat lihaksillaan 549 watin tehon. Useimmat kuntopyöräilijät eivät kykene pitämään samaa tehoa yhtä tuntia. Nopeasti kiihdyttäessä delfiinit tuottivat hetkellisesti jopa 5 400 watin tehon.